Jään ja tulen maa (osa 2)

Matkamme toisen päivän aiheena oli ratsastusretki islanninhevosilla. Ajoimme Eld-hestar -nimiselle tallille, jossa seisoikin valtava lauma pörröisiä poneja odottamassa kierroksen alkua. Olimme etuajassa, ja muita osallistujia odotellessamme saimme rapsutella ja paijata hevosia. Niiden erilaiset luonteet paljastuivat heti kättelyssä: yksi murjotti karsinassaan häntä ovea kohti, toinen taas tunki päänsä heti syliin. Ulkona olevat hevoset seisoivat kiltisti paikoillaan varusteet selässä, mutta eräs ruskea oli kärsimätön. Se oli jotenkin kiemurrellut itsensä irti ohjista, jotka sitoivat sen tankoon, ja käveli muina hevosina aitauksen laitaan syömään ruohoa. Me laitoimme ohjat takaisin sen päähän ja ohjasimme sen takaisin muiden luokse. Hevonen ei silti rauhoittunut, vaan hyöri ympäriinsä paikallaan.

 

Tallissa oli myös tallikissa.

Kohta päästiin ratsastamaan. Meille jaettiin hevoset ja sitten lähdettiin tiiviissä jonossa matkaan. Minun hevoseni oli kuumaverisempi kuin muut: se olisi halunnut mennä kovaa. Minulla oli täysi työ sen hillitsemisessä. Loppujen lopuksi pääsimme jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen ja töltti sujui mukavasti. Se jopa tuntui välillä oikeasti mukavalta, mikä oli mielestäni hienoa, sillä töltti on aika töksähtelevä askellaji.

 

Ratsastimme Islannin ainoan kunnollisen metsän läpi, joka sekin oli yliopiston tutkijoiden kasvattama. Metsän jälkeen ympärillämme avautui ruskeanpunainen maasto, jossa kuumat lähteet pulppusivat. Niiden läheisyydessä pidimme tauon ja oppaat tarjosivat kahvia ja keksejä. Hetki olisi ollut mukava, jos ilmassa ei olisi lennellyt niin paljon ötököitä. Olikin helpottavaa nousta takaisin ponin selkään ja lähteä liikkeelle kohti kotitallia.

 

 

 

Illalla ratsastusretken jälkeen lähdimme tutustumaan Reykjavikiin paremmin. Söimme mahtavat jäätelöt sataman amerikkalaistyylisessä jäätelöbaarissa ja katselimme kirkasta vettä. Sitten ajoimme toiselle puolelle kaupunkia, aina niemen kärkeen saakka, mistä löytyi majakka ja hiekkaranta. Lintuja ja merilevää oli joka puolella. Siellä rannalla kävellessäni tunsin viimeistään olevani kotona.