maanantai 16. toukokuuta 2016

Aitoa vintagea

Siivoamisesta ei kannata luistaa. Ei ainakaan neljäksikymmeneksi vuodeksi, ellei halua elää sellaisen kaaoksen keskellä kuin mun eräs poismennyt sukulaiseni. Olin mukana tyhjentämässä tämän henkilön mökkiä ja sinä, joka tätä luet, kiität onneasi ettet ollut mukana. Paikka oli täynnä tavaraa viimeisen kahdeksankymmenen vuoden ajalta, ja kaikki oli peittynyt sankkaan pölyyn ja pinttyneeseen likaan. Kumihanskoista huolimatta ällötti koskea joihinkin tavaroihin, kun tiesi, että niiden päällä oli kipitellyt rottia ja ties mitä.

Suurin osa tavaroista heitettiin pois, mutta parhaiten säilyneet jaettiin paikalla olevien suvun edustajien kesken. Ja kyllä sieltä yllättävän paljon ihan hienojakin tavaroita löytyi. Monissa pulloissa oli vielä nostalgiset vintage-etiketit jäljellä ja peltipurkit mainostivat erilaisia tee- ja karamellimakuja. Yhdestä tulitikkuaskista löytyi minikokoiset pelikortit. Paras oli kuitenkin ehdottomasti marmorinen kaulin, joka lojui keittiölaatikossa muiden kyökkitavaroiden kanssa. Luit oikein. Marmorinen kaulin. Painaa kuin synti, mutta kaulitsee taatusti minkä tahansa taikinan. Olisi kiva tietää, kuinka monta kertaa sillä on uhattu humauttaa kiukuttelevia lapsia...
Purkki ja toinenkin purkki.
Ruskeasta pullosta tuli hieno, kun sen puhdisti. Lisäsin sen asetelmaan.
Alkuperäistä kölninvettä alkuperäisessä pullossa. Tuoksu on kaikesta huolimatta yhä hurmaava.
Tavaroiden puhdistus jatkuu vielä, mutta astioista tuli ainakin ihan astioiden näköisiä, kun niille näytti tiskiharjaa ja -ainetta. Vietimme ystävän kanssa yhden legendaarisen illan kuuraustalkoissa, joista muistoksi jäi #joulukuusenjalka.

Tätä arvokasta vintage-esineistöä, josta olen nyt puhunut, voi tulla ostamaan omaksi 28.5. Silloin avautuu kirppis meidän autotalliin, ja myytävänä on myös runsaasti nykyaikaisia tavaroita. Lisätietoa saat kun kirjoitat facebookin hakukenttään Kummalan Kesäkirppis. Tervetuloa!