Seikkailu merellä

Olen monta vuotta haaveillut hieman pidemmästä purjehdusreissusta. Tänä kesänä vihdoin pääsin viikon mittaiselle meriseikkailulle kiertämään Ahvenanmaata. Vene oli katamaraani Atypik, joka oli seilannut meriseikkailulla jo kolme viikkoa ennen tätä etappia, ja jatkoi vielä sen jälkeenkin. Miehistössä oli kapteenin ja minun lisäksi vain yksi ihminen, joten tilaa veneessä riitti. Meillä oli oikein leppoisa viikko, joka hurahti ohi nopeammin kuin huomasinkaan. Olisin voinut viipyä reissussa pidempäänkin.

Reissu alkoi Maarianhaminasta, jonne matkustin laivalla 12. heinäkuuta aamulla. Heti alussa kävi selväksi, että tällä retkellä otetaan rennosti eikä pidetä turhaan kiirettä. Sunnuntai-iltana lauloimme ja pelasimme yhdessä, ja vasta maanantaina lähdettiin liikkeelle. Juuri ennen kuin meidän piti lähteä, satoi kaatamalla vettä. Sade kuitenkin loppui pian ja pääsimme matkaan, tosin kumisaappaat ja sadehousut edelleen jalassa. Myötätuulen siivittämän purjehduspäivän jälkeen livuimme myöhään illalla Vålön lahteen, jonne laskimme ankkurin. Tällaisissa rauhallisissa lahdissa yövyimme muutenkin viikon aikana.

Seuraavana päivänä matka jatkui tuulisemmille seuduille, kuitenkin edelleen myötätuulessa. Ankkuroiduimme Väderskäriin, jossa on kuvattu Myrskyluodon Maija -tv-sarjaa. Siellä tuuli kovaa koko yön, ja nukuimme kaikki huonosti. Aamupalalla inkiväärillä maustettu ja kananmunalla höystetty puuro sekä mutteripannulla keitetty espresso maistuivat erityisen herkullisilta. Söimme tällaisen samanlaisen aamiaisen joka päivä, mutta ei siihen kyllästynyt, sillä nälkä pysyi poissa iltapäivään asti.

Atypikissa oli mukana kumivene, jolla soudimme tutkimaan niitä saaria, joiden lähelle olimme ankkuroituneet. Se oli aika pieni, mutta kolme ihmistä mahtui siihen mainiosti. Veneessä oli mukana myös pari pikkuruista matkustajaa, jotka eivät hätkähtäneet veneessä tapahtuvaa liikettä.

Väderskäriltä lähdettyämme ohitimme Stormskärin, siis sen oikean Myrskyluodon. Siellä ei näkynyt yhtään hökkeliä eikä muutakaan elonmerkkejä, toisin kuin Väderskärillä. Tuulista siellä sen sijaan oli, eikä ole vaikea arvata, mistä luoto on saanut nimensä. Elämä Myrskyluodolla ei todellakaan ole ollut helppoa.

Keskiviikkona päädyimme Getaan, joka olikin suosittu paikka. Tyynessä lahdessa kellui paljon muitakin veneitä, muun muassa eräs toinen katamaraani. Getan lahden nimi on Djupviken, ja siellä onkin todella syvää. Seuraavassa yöpymispaikassamme Dånössä sen sijaan oli vain pari metriä vettä veneen alla. Dånökin oli oikein viihtyisä paikka, vaikka emme ehtineet käymään siellä sijaitsevassa kotiseutumuseossa.

Geta tunnetaan vuorestaan, joka on Ahvenanmaan korkein paikka. Kävelimme vuoren ympärillä kiertävän luontopolun ympäri. Sen varrella oli paljon hienoja nähtävyyksiä, kuten luolia, kivikasoja ja aaltomaisia kallionmuotoja. Tämä kallio, joka näyttää haljenneen kahtia, on kuulemma inspiroinut jopa erästä pariisilaista rakennusta.

Getassa alkoi helle, ja oli ihana pulahtaa viileään meriveteen. Reissun jokainen aamu alkoi aamu-uinnilla. Se herätti mukavasti, eikä vesi edes ollut kovin kylmää. Uiminen oli ainoa tapa peseytyä viikon aikana ja pesin jopa pari kertaa hiukset meressä. Suolavesi ei juuri puhdistanut hiuksia, mutta väänsi ne surffitukkaa muistuttaville suortuville. Oli ihan hyvä, ettei veneessä ollut kovin isoa peiliä, sillä todellisuudessa näytin varmasti viikon lopussa aika räjähtäneeltä.

Viikon lopussa päästin kryssimään, sillä reittimme kulki länteen ja lounaaseen ja  meillä oli vastatuuli. Oli vaihteeksi ihan kiva päästä kunnolla purjehtimaan parin lähes tuulettoman lillumispäivän jälkeen. Toiseksi viimeisen yön vietimme nimettömässä lahdessa lähellä Eckerötä, jonne etappimme oli määrä päättyä. Nimesimme lahden Laxvikeniksi, sillä siellä oli kalankasvattamo. Lauantaina saavuimme Eckerön Käringsundiin. Tuntui oudolta, kun yhtäkkiä ympärillä oli paljon ihmisiä ja ääntä, ja veneen kiinnitykseenkin tarvittiin paljon köysiä pelkän ankkurin sijaan.

Lauantaina kävimme Käringsundissa sijaitsevassa metsästys- ja kalastusmuseossa, jossa oli mielenkiintoista tietoa muun muassa saariston naisten elämästä. Sunnuntaina oli vuorossa Eckerön postimuseo, jonka postinäyttely ei kuitenkaan ollut auki. Museorakennus oli silti hieno: sen on suunnitellut C. L. Engel. Sunnuntaina oli myös minun syntymäpäiväni. Aamulla sain kuulla pianosella säestetyn Paljon onnea vaan -laulun, joka oli epävireisyydestään huolimatta ihana lahja. En ehtinyt viettää syntymäpäivää Eckerössä kovin kauaa, sillä pian piti lähteä kotimatkalle. Matkustin ensin bussilla Eckeröstä Maarianhaminaan, jossa odotti laiva Turkuun.

Viikko oli todella ihana ja rentouttava. Olin melkein lomalla, vaikka hoidin työjuttujakin mereltä käsin. Käteen jäi monta hienoa kuvaa ja muistoa, jotka lämmittävät myöhemminkin. Toivottavasti pääsen ensi vuonnakin meriseikkailulle!

Vesisadetta ja poroja joka puolella

Reissukesäni vain jatkuu. Ehdin olla Turussa kaksi päivää Hämeenlinnasta tulon jälkeen, kun taas tuli lähtö, tällä kertaa Lappiin Saariselälle. Matkustimme pikkusiskon kanssa päiväjunalla Rovaniemelle, jossa äiti oli vastassa. Se oli aika pitkä päivä: heräsimme aamukuudelta, istuimme junassa yhteensä yhdeksän tuntia ja sen jälkeen vielä autossa kolme tuntia. Etelässä oli lähtiessämme hellettä, mutta Saariselällä vain kymmenen astetta. Kylmä ilma ja pitkät housut ja takki tuntuivat oudolta kuukauden lämmön jälkeen.

Lauantaina ei tehty oikein mitään, koska satoi vettä ja äidillä oli töitä koko päivän. Pääsimme kuitenkin muuttamaan etuajassa takaisin mökkiimme, joka oli ollut vuokralla muutaman päivän. Sunnuntaina oli aurinkoista ja lämmintä, joten kiipesimme Kiilopäälle ihailemaan maisemia. Nousu ei ollut kovin jyrkkä eikä matka pitkä, eikä kiipeämisessä kestänytkään kauaa. Moni muukin oli tullut Kiilopäälle kesäpäivää viettämään. Heillä oli mukana myös koiria, ja meilläkin oli Jalmari mukana.

Maanantaina kävimme Ivalossa kaupassa ja kirjastossa. Lainasimme leffoja, joita katsoimme viikolla yhdessä. Illalla tehtiin minun ja pikkusiskon nimipäivien kunniaksi kakku, joka oli todella helppo valmistaa. Siihen tuli kaksi mutakakkua päällekkäin ja niiden väliin ja päälle suklaakermaa, sekä koristeeksi marjoja. Söimme kakun leffaa katsoessamme.

Tiistaina ja keskiviikkona satoi rankasti, joten vietimme ne päivät sisällä. Minä sain tehtyä töitä hyvin, joten ihan hukkaan ne päivät eivät menneet. Torstaina menimme taas Ivaloon, sillä minulla oli siellä varattuna aika kampaajalle. Ylipitkät hiukset vaihtuivat kevyeen kesätukkaan. Ivalosta jatkoimme huskyfarmille, jossa pikkusiskon oli määrä aloittaa kesätyöt. Tilalla oli valtava määrä koiria, ja niiden lisäksi myös vuohia ja kissoja. Pikkusisko ei kuitenkaan aloittanut töitä vielä torstaina, vaan vasta maanantaina.

Perjantaina oli taas melkein kaunis ilma, joten lähdimme kymmenen kilometrin kävelylenkille. Kävimme Vahtamapää-tunturilla, jonne olimme viime kesänä vieneet mummin tuhkat. Retki oli mukava, eikä ainakaan minusta tuntunut kovin rankalta, kun ei ollut painavia rinkkoja selässä. Matkan varrella joimme vettä solisevasta purosta ja keräsimme kuusenkerkkiä, joista tehdään siirappia. Tunturia alastullessa jalat olivat jo aika väsyneet, ja meinasin koko ajan kompastua irtokiviin. Kotiin tullessa olikin mukava istua saunan lauteille ja nauttia löylyistä.

Heti Vahtamapään retken alussa, jo Iisakkipäälle kiivetessä, tuli vastaan poroja. Ne kipittivät laiskasti karkuun kun me lähestyimme, mutta eivät näyttäneet sen enempää pelkäävän ihmisiä tai edes Jalmaria. Jalmarikaan ei ollut kiinnostunut poroista, mutta sopuleita se metsästi. Sopulit olivat kuitenkin aika vikkeliä, eikä Jalmari saanut niitä kovin usein kiinni. Tunturissa oli paljon sopuleita, tai ainakin enemmän kuin minä olen ikinä nähnyt.

Poroja oli myös kylällä paljon. Oikeastaan niitä oli joka paikassa: talojen takapihoilla, kävelyteillä, autoteillä, lammen rannassa, moottorikelkkareitillä ja jopa kauppojen edessä. Meidänkin takapihalla kävi muutama poro, mutta en ehtinyt saada niistä kuvaa. Maanantaina kotiin lähtiessä bussin ikkunasta näkyi poroja, ja yhdessä kohtaa bussi hidasti, koska sen vieressä käveli poro. Sillä porolla ei ollut kiire minnekään, vaikka valtava bussi ajoi ihan sen kyljessä kiinni.

Paluumatkalla kulttuurishokki ei ollut yhtä suuri kuin menomatkalla, koska sekä Rovaniemellä, Tampereella, että Turussa satoi. Oli ihan kiva palata etelään kavereiden luokse, mutta täytyy myöntää, että pidän Lapin kesästä!