Parempaa uutta vuotta!

Vuosi vaihtuu huomenna ja on taas aika muistella mennyttä vuotta. Viime vuonna kirjoitin, että 2017 oli siihenastisen elämäni paras vuosi. Samaa voin sanoa nytkin, sillä 2018 on ollut vuosi, jonka kaltaista en toivo enää koskaan tulevan.

Voin hyvällä syyllä sanoa, että 2018 oli elämäni huonoin vuosi. Sen aikana tapahtui kaikenlaista, josta en halua täällä puhua. Silloinkin kun mitään ei tapahtunut, elämä oli kiireisempää ja uuvuttavampaa kuin koskaan ennen. Asiat, joista olin ennen nauttinut, eivät tuottaneet enää samalla tavalla iloa. Minun piti miettiä monia asioita uusiksi. Juuri, kun olin luullut saaneeni elämän taas tasapainoon, mummini sairastui vakavasti ja kuoli loppusyksystä. Sen vuoksi en julkaissut täällä blogissakaan pitkään aikaan mitään.

2018 oli myös työn vuosi. Heti tammikuussa sain paikan henkilökohtaisena avustajana, ja sitä työtä teen yhä joka keskiviikko. Kesällä siivosin hotellihuoneita Börsissä, mikä oli loppujen lopuksi ihan kivaa. Sain mukavia työkavereita ja kunto kohosi. Heinäkuun 30 asteen helteet tosin jäivät mieleeni tuskaisina, mutta niistäkin selvittiin kylmien suihkujen avulla. Syksyllä aloin miettiä kesätyöpaikkoja ja jatko-opiskelua. Havahduin siihen, että minun täytyy saada työkokemusta omalta alaltani ja äkkiä. Siispä soitin Aamuset-lehteen ja pääsin sinne avustavaksi toimittajaksi. Urani on nyt virallisesti alkanut.

Aloitin myös tiedottajana Akateemisen purjehdusseuran hallituksessa. Hallitustoiminta osoittautui mukavaksi hommaksi, vaikka minua jännittikin aluksi. Ensi vuodelle minut valittiin sihteeriksi. Kesällä pääsin purjehtimaan enemmän kuin viime vuonna ja osallistuin Hangon regatassa kisaankin. Eräällä purjehduksella koettiin myrsky ja toisella taas peilityyni. Toinen harrastukseni tanssi jäi vähemmälle, mutta sen tilalle tuli partio, josta olin pitänyt vähän taukoa. Kaiken kaikkiaan harrastin kaikkea sopivassa suhteessa.

Vuosi ei ollut helppo. Ahdistus, suru, väsymys ja muut negatiiviset tunteet vierailivat luonani usein, enkä aina tiennyt, miten selvitä niistä. Koska maailma oli minulle ankara, minun piti alkaa kohdella itseäni lempeämmin. Itsetuntoni parani. Opin rakastamaan itseäni, vaikka se oli vaikeaa. Vuonna 2018 sain vähemmän paniikkikohtauksia kuin ennen ja olin myös muille mukavampi. Toivottoman tilanteen tullessa en enää vaivu epätoivoon, vaan sanon itselleni: "Nouse ylös ja tee se, mitä täytyy tehdä."

Toivon, että 2019 on parempi vuosi kuin 2018. Tasaista tai ei, sillä ei ole väliä, kunhan fiilis on päällisin puolin positiivinen.

Blues in Winter Wonderland

Gute Weinacht! Tein vielä ennen joulua pienen tanssireissun Saksaan, Nürnbergiin. Kyseessä oli bluestapahtuma Winter Wonderland Blues, jonne olin ilmoittautunut ainoana suomalaisena. Se ei haitannut, sillä bluesihmiset ovat todella ystävällisiä ja lämpimiä, myös Saksassa. Lähdin aikaisin aamuyöllä Turusta kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää, josta lensin ensin Amsterdamiin ja sieltä Nürnbergiin. Saavuttuani perille etsin asunnon, jossa majoittuisin viiden muun naisen kanssa, kaikki saksalaisia. Asunnossa oli vain yksi kylpyhuone ja siellä kylpyamme. Minun teki mieli mennä kylpyyn, mutta en kehdannut ajatellessani muita naisia, jotka myös haluaisivat käyttää kylpyhuonetta.

Perjantai-iltapäivällä minulla oli hyvin aikaa tutkia Nürnbergin joulutoria. Kävelin vanhankaupungin portista sisään ja kiersin sen takana olevan pienen markkinakorttelin. Luulin siinä vaiheessa jo nähneeni koko torin, kunnes menin syvemmälle vanhaan kaupunkiin ja näin edessäni kyltin: "Christkindlesmarkt". Sen takana avautui valtava kojurykelmä. Torilla myytiin nukkekotikalusteita, lämmitettyjä pehmoleluja ja vaikka mitä. Joka puolella leijaili herkullinen paahdettujen manteleiden tuoksu.

Viivyin perjantai-illan bileissä vain tunnin, sillä olin valvonut 22 tuntia lähes putkeen. Lauantai-iltaan halusin panostaa kunnolla. Puin juhlavaatteet ylleni ja lähdin kämppisteni kanssa kauempana sijaitsevaan majataloon, jossa pidettiin Yule Ball. Tähän joulu- ja Harry Potter -teemaiseen iltaan kuului jouluillallinen ja tanssiaiset. Ruoka oli sopivan kevyttä ja seura loistava, ja minäkin ujona suomalaisena rentouduin nopeasti. Tanssiaisissa soitti bluesmuusikko Stefano Ronchi, jonka kanssa minäkin sain tanssia myöhemmin illalla. Omasta mielestäni hän kyllä soittaa paremmin kuin tanssii.

Pallot ovat pehmeästä leivästä ja maidosta tehtyjä knödeleitä.

Koska olin Saksassa, minun piti tietysti puhua saksaa. Se ei ollut kovin helppoa, sillä opiskelin saksaa viimeksi keväällä ja kielitaidot ovat vähän ruosteessa. Ensin suusta tulikin vain ruotsia, mutta kuunnellessani saksalaisten höpötystä ympärilläni alkoivat omatkin aivoni kääntyä saksa-asentoon. Asioin marketissa, tavaratalossa ja leipomossa saksaksi, ja puhuin jopa bussissa tuntemattoman kanssa. Paluu Suomeen tuntui oudolta, mutta onneksi kuulin tänään kahvilassa parin saksalaisen puhetta.

Sunnuntai alkoi lumisateella. Olin asiasta innoissani, kunnes kännykkääni saapui viesti: Lentosi on peruttu. Menin paniikkiin, sillä seuraavana päivänä minulla oli yliopistolla seminaari, johon oli pakko osallistua. Yritin saada uuden lennon vielä samalle illalle, yritin soittaa opettajalle, mutta kukaan ei vastannut. Miksi tällaista tapahtuu juuri silloin, kun matkustaa ensimmäistä kertaa yksin ulkomaille? Lopulta tapahtuman järjestäjä ajoi kanssani kentälle ja selvitti tilanteen virkailijoille saksaksi. Sain uuden lennon Frankfurtista Helsinkiin ja taksikyydin Frankfurtiin, enkä joutunut maksamaan ylimääräistä. Kotiin päästessäni olin niin väsynyt, etten jaksanut edes purkaa laukkuani.

Tuliaisiksi ostin paljon Lindtin suklaata.

Ruhige Weinacht für alles!

Enemmän sukkia, vähemmän krääsää

Näin marraskuussa sukulaiset ovat taas aloittaneet vuotuisen joululahjakyselynsä: Mitä haluat joululahjaksi? Tänä vuonna minulla ei ole kuitenkaan ollut kysymykseen selkeää vastausta. En ole tehnyt listaa enkä oikeastaan edes ajatellut koko asiaa. Se, että yhtäkkiä pitäisi olla valmis lahjalista, sai minut ahdistumaan lievästi, mutta myös ajattelemaan. Miksi aina tarvitsee ostaa niin paljon lahjoja?

Itse olen valmistautunut läheisten lahjojen hankintaan hyvissä ajoin. Ostin ensimmäisen joululahjan jo lokakuussa, mitä ei ole tapahtunut koskaan ennen. Mikä ihaninta, en ole joutunut kysymään yhtään kiusallista "mitä haluat lahjaksi" kysymystä. Olen vain kuunnellut tarkkaavaisesti kuin tonttu, kun ystäväni ovat puhuneet heille viime aikoina tärkeistä asioista. En ole ottanut enkä aio ottaa stressiä lahjojen hankkimisesta. Sillä tärkeää ei ole se, että on lahja, vaan se, että se merkitsee jotain sen saajalle.

Kuulin isänpäivän aikoihin kohusta, jonka mukaan isille markkinoidaan vain miesten kirjoittamia kirjoja. Useissa näiden kirjojen nimistä mainitaan sana "helvetti". Omalle isälleni isänpäivälahja oli jo hankittu, mutta joululahjaa ei. Otin siis itselleni haasteen ja päätin hankkia isälleni lahjaksi naisen kirjoittaman kirjan. Kerroin suunnitelmasta isälleni ja hänen vastauksensa oli: "Ei sitten ainakaan Leena Lehtolaista!" Lehtolainen kuulemma kuvailee liian yksiyiskohtaisesti päähenkilön pissalla käyntiä. Kävin kirjakaupassa nuuskimassa ja sieltä löytyi monia mielenkiintoisia naisten kirjoittamia kirjoja, eikö yhtään Leena Lehtolaista. Kirjakaupan myyjä (joka oli nainen) kehui ideaani todella hienoksi.

Itsekin toivon yleensä kirjoja joululahjaksi. Odotan joka syksy joululomaa, jotta voisin lukea jotain muuta kuin kirjallisuustieteen koulukirjoja. Eilen tajusin, että minulla ei ole mielessä yhtään kirjaa, jonka haluaisin joululahjaksi. Olen sulkenut silmäni kaikilta houkuttelevilta opuksilta, jotta voisin keskittyä koulukirjallisuuteen. Illalla googletin ahkerasti syksyn uutuuskirjoja, ja kyllä sieltä ainakin yksi löytyi, jonka voisin omaan hyllyyni huolia.

Tämä kirja olisi kiinnostava lukea.

Sukulaisten painostaessa minulle on tullut mieleen muutamia asioita, jotka haluan joululahjaksi. Taikuri-muumimuki. Purjehdushanskat. Kalenteri ensi vuodelle. Sukkia ja suklaata, niitä kuluu aina. Lahjatoiveeni ovat käytännöllisiä ja tulevat varmasti käyttöön. Parasta ovat kuitenkin yllätyslahjat, jotka todistavat, että lahjan antaja on todella ajatellut minua.

Syksyinen photoshoot ja lavatanssi-ihme

Eilen oli ihana päivä.

Ulkona oli kauniin syksyistä ja aurinkokin paistoi, joten menimme ystävän kanssa valokuvaamaan kotini viereiseen puistoon. Minä pelleilin lehtien seassa ja jotenkin ystäväni onnistui taikomaan niistä poseerauksista todella hienoja kuvia. Hän on henkilökohtaisesti tuntemistani ihmisistä paras valokuvaaja.

Illalla menin tanssimaan. Tanssit olivat Riihimäellä, jonne on Turusta kahden tunnin matka. Minulla oli ongelmia saada kyytiä sinne, enkä vielä eilen iltapäivälläkään tiennyt, pääsisinkö tansseihin ollenkaan. Sitten ihme tapahtui. Joku vastasi kyydinhakuilmoitukseeni ja sovimme lähdöstä. En tiedä, miten tällainen voi edes olla mahdollista, mutta olen onnellinen, että pääsin tanssimaan. Eiliset lavatanssit olivat ehdottomasti syksyn tähän mennessä parhaimmat bileet.

Purjeveneellä Tallinnaan

Minulla oli tänä kesänä kaksi viikkoa kesälomaa. Toinen oli elokuun viimeinen viikko, toinen syyskuun ensimmäinen viikko. Olin jo kauan sitten päättänyt mennä lyhyen lomani lopuksi purjehtimaan. Suunnitelman toteutuminen näytti vielä viikon alussa epätodennäköiseltä, kunnes keskiviikkona bongasin facebook-ryhmästä ilmoituksen Tallinnan "risteilystä". 51-jalkainen Swan-merkkinen purjevene Eira oli lähdössä viikonlopuksi reissuun ja etsi gasteja. Ilmoittauduin heti ja aloin innoissani valmistautua purjehdukseen Suomenlahden yli.

Lähdimme matkaan Helsingistä perjantai-iltapäivällä. Miehistöä oli kaiken kaikkiaan yhdeksän, kapteeni mukaan luettuna. En tuntenut heistä ketään ennalta, mutta köysiä kiskoessa ja purjeita trimmatessa toisiin tutustui nopeasti. Itse Eira oli ihmeellinen. Se on isoin purjevene, missä olen ikinä ollut, ja tasaisin. Aallot olivat välillä metrin korkuisia, mutta Eira tuskin edes kallistui. Siinä oli kaikenlaisia hienoja yksityiskohtia, kuten nappi, jota painamalla isopurje nousee itsestään. Olisipa kaikissa veneissä sellainen.

Tulin merisairaaksi matkalla, vaikka yleensä pieni aallokko ei tunnu minulla missään. Olo helpottui, kun asettui makaamaan poikittain veneen kannelle. Siinä makoillessa totesin taas todeksi erään laulun sanat: Kaikki paitsi purjehdus on turhaa.

Tallinnassa oli jo pimeää, kun saavuimme perille, mutta kokin "itse pyytämät" taimenet maistuivat hyvältä vielä keskiyölläkin. Heräsin seuraavana aamuna myöhemmin kuin kaikki muut. Se ei haitannut, sillä vietimme koko lauantain Tallinnassa. Ehdin sen päivän aikana käydä kaikilla Tallinnan hienoimmilla alueilla. Aamupalan söin Rottermanissa, jossa oli myös Kalev-suklaapuoti. Siitä oli lyhyt matka vanhaan kaupunkiin, jossa kiertelin ja valokuvasin taloja. Lopuksi suuntasin Telliskivi-kadulle, josta olin kuullut huhuja. Siellä oli hienoja ja kivalla tavalla moderneja kortteleita, joita voisi olla Suomessakin.

Seinämaalaus Telliskivi-kadun yhdessä korttelissa.

Ennen illallista minulla oli hiukan aikaa, joten suuntasin meren rantaan ihailemaan sumuista lahtea. Näky oli rauhoittava.

Sunnuntaina lähdimme kotiin päin. Minä tulin taas merisairaaksi, vaikka otin pahoinvointilääkettäkin. Matka oli hiljaisempi kuin tullessa, kun kaikki nukkuivat kannella. Tuijotin horisonttiin ja ajattelin, kuinka hienoa on, että voi tehdä tällaisia yllätysreissuja. Kun voi lähteä.

A hummingbird in Krakow

Have you ever heard a hummingbird sing? They say that's the most beautiful sound in the world. And if that's true, just imagine a hummingbird dancing. What a wonderful dance that must be! But what if there are many hummingbirds?

Last weekend there were lots of hummingbirds in Krakow, Poland. They were dancing blues. And I got to dance with them and become a hummingbird myself, too. The weekend was one of the best in my whole life. Even though Krakow itself did not like me, I will go back there again next year to feel that love again.

Krakow introduced itself to me in a very unpleasant way. After getting to the city I had to find my accommodation, where my host was waiting. I stepped in a wrong bus, went to another bus stop that was hot as sauna, waited there for very long time and finally managed to find my way to the hosts place. It was 34 degrees warm and I was hungry and thirsty. And it didn't end there. I still had to find the brunch place where I had promised to go with my friend. I got lost because google maps misguided me. When I finally got some food, it had been nine hours since I had last eaten.

The st. Maria basilika with thunder clouds.

But after that things got better. I went to Avangarda restaurant where the first party was held and danced until three o'clock. A tiny hummingbird flew on my cheek and stayed there for the rest of the event. I also ate sushi for the second time in my life and was surprised of how good it tastes.

On Saturday I realized my shoes where not meant for walking. It was a twenty minutes walk to Kazimierz, the jewish quarter, and it made my feet hurt very much. On the way there was Wavel castle. We did not go inside but the castle looked amazing outside, too. I had a tea in Kazimierz and then there was still a bit walking ahead because I was going to make tortillas in another blues dancer's home. There were people from Poland, USA and Germany and of course me from Finland. I got to taste some Polish vodka for dessert and it was better than the Russian one.

The wall of Wavel castle.

There was another castlelike fortress in a park near my host's apartment.

After sleeping well at night I went to lake Bagry on Sunday. There was a piknik with cuddling piles, dancing and pierogi, the traditional Polish pastries. The beach was owned by a sailing club, so I could see some sailing boats, too.

On Sunday evening I went to Lost bar for the party but could only dance one song. Then came the throat ache, stomach ache and foot ache. And as if that hadn't been enough, I also got really dizzy. I don't know what would have happened if the other hummingbirds hadn't taken care of me so well. They gave me some salt and water and suddenly the dizziness was gone. I got more energy and stayed at the party until it ended at four a.m. The atmosphere was awesome; there was slow music and soft, huggy dances. It was the best party of them all, even though I was ill at first.

On Hummingbird blues I learned a lot. Not only about blues, but about love. How easy it is to be loving and make other people feel good about themselves. And that also gives a good feeling to you. Nowhere else do I feel as loved as with blues people. Once I thought it was magic, but now I know I am doing it too.

Kisoja ja biletystä Hangon regatassa

Viime viikonloppu oli festariviikonloppu, enkä puhu nyt vain ruissista. Osallistuin ensimmäistä kertaa elämässäni Hangon regattaan. Akateemisen purjehdusseuran vene Hampuusi oli saatu järjestettyä viime hetkellä mukaan kisaan, joten pääsin myös purjehtimaan bilettämisen lisäksi. Näitä kahta asiaa mahtui viikonloppuun runsaasti, ja mieleen jäi paljon hyviä muistoja.

Olen käynyt Hangossa viimeksi neljä vuotta sitten ja samalta se näytti edelleen, kun lähestyimme vierasvenesatamaa rautatieaseman suunnasta perjantaiaamulla. Hampuusi oli laiturissa odottamassa vesille lähtöä. Pian irrotimmekin köydet ja lähdimme seuraamaan kisaajia, jotka olivat lähteneet jo aikaisemmin. Itse emme kisanneet vielä, sillä miehistöllä ei ollut tarpeeksi kokemusta.

Koko viikonloppu oli aurinkoinen ja lämmin, vaikka säätiedote oli luvannut seitsemäätoista astetta. Merellä aurinko poltti naamat, mutta loi kauniita kultahippuja veden pintaan.

Takaisin laituriin päästyä alkoi kisan jälkeinen juhlinta. Ostin metrilakua ja myyjä sanoi, että "näiden avulla saat ystäviä". Tutustuin jo perjantaina moniin uusiin ihmisiin, eikä siinä edes tarvittu lakua. Sen kun meni istumaan johonkin veneeseen, ja pian oltiin jo kavereita kaikki. Musiikki soi joissain veneissä yötä päivää ja joka paikassa oli paljon ihmisiä. Aamulla puolet heistä oli kadonnut.

Hampuusi ei kisannut lauantainakaan, mutta merelle mentiin tottakai silti. Päivä oli jotenkin rauhallinen, aallot löivät suurina veneen kylkeen ja tasainen keinutus nukutti. Laiturissa sitten suljettiin silmät ja otettiin yöllä menetetyt unet takaisin. Sen jälkeen oli hyvä virkeänä jatkaa bilettämistä. Lauantai-iltana koko laituri oli pullollaan ihmisiä ja pienet veneet sinnittelivät tanssijoiden painon alla. Huomasin, että yöllä puhuin jo melkein ruotsia, sitä kun kuuli jatkuvasti ympärillä.

Jotkut veneet nostivat juhlaliput mastoon.

Sunnuntaina uskalsimme jo lähteä kisaamaan. Se oli hauskaa ja jännittävää (paitsi silloin, kun huomasimme jäävämme jälkeen muista). Valitettavasti kisa kuitenkin keskeytyi ensimmäisen lähdön jälkeen, sillä parille gastille tuli huono olo. Lähdimme takaisin satamaan ja syömään vielä viimeiset pizzat ennen kotiinlähtöä. Emme lopulta kuitenkaan päässeet lähtemään ennen iltaa, sillä auto, jossa meidän piti matkustaa, oli mennyt rikki. Siinä vaiheessa minua vain nauratti, sen verran kaikkea oli ehtinyt tapahtua yhdessä viikonlopussa.

Juhannustanssit

Olen harrastanut lavatansseja seitsemän ja puoli vuotta ja käynyt lavoilla melkein yhtä kauan. En ole kuitenkaan koskaan lähtenyt tanssimaan minnekään kauas, vaan pysytellyt lähinnä Lounais-Suomessa tutuilla lavoilla. Tänä juhannuksena päätin kokeilla jotain uutta. Päädyin aattona Tuulokselle asti Kapakanmäen lavalle, ja seuraavana iltana Riihimäelle Riutanharjulle.

Pitkästä aikaa minua jännitti tansseihin mentäessä, kun lähestyimme Kapakanmäkeä. Näkisin uusia naamoja ja saisin tanssia ventovieraiden kanssa, sitä ei olekaan tapahtunut vähään aikaan. Lava näytti ulkoa ajan patinoimalta ja kotoisalta keltaisine portteineen. Vaikka olin uusi, löysin nopeasti hyvän paikan naistenrivistä ja kohta minua jo tultiin hakemaan innokkaasti.

 

Juhannusaattoon tuli jännitystä, kun ukkonen jyrähti ja katkaisi sähköt kaksi kertaa peräkkäin. Hetken oli hiljaista, mutta pian bändi jatkoi taas humpan soittoa siitä mihin oli jäänyt. Minä istuin silloin kahvilla ja tarkkailin synkkää taivasta. Kuulin myös, että jonkun laukku varastettiin. Paikalla oli jostain syystä monta poliisia, mutta hekään eivät pystyneet estämään varkautta. Onneksi juhannuksesta ei sentään tullut vaarallista, vaikka tanssilattialla tungosta olikin.

Juhannuspäivänä oli aikaa suklaakakun leipomiseen ja illan suunnittelemiseen. Sää oli kauniimpi kuin edellisenä päivänä ja taivas melkein sininen. Myös Riihimäen ennusteet illaksi näyttivät lupaavilta.

 

Riutanharjulla oli enemmän tuttuja ja muutenkin nuorempaa väkeä, sillä yksi illan esiintyjistä oli Hurma, jonka jäsenet ovat itsekin nuoria miehiä. Riutta on oikein söpö ja viihtyisä lava, jonne voisin lähteä uudestaankin ihan milloin vaan. Tanssin koko illan viimeisiin valsseihin asti. Kotiin lähtiessä laskeva aurinko oli luonut taivaalle samettisen sinen, jota olisin voinut ihailla koko yön.

Vuorokausi valokeilassa

Lauantai-iltapäivällä istuin bussissa matkalla Poriin enkä oikeastaan tiennyt, mitä tuleva ilta ja päivä toisivat tullessaan. Olin menossa Lounais-Suomen Partiopiirin Framil-tapahtumaan, jota oli valmisteltu koko edellinen vuosi. Minun roolini tapahtumassa ja sen tekemisessä oli kirjoittaa siitä Repolainen-lehteen. Tiesin siis virallisen ohjelmani, mutta kaikki sen väliin jäävä oli vielä tuolloin arvoitus.

 

Kun olin vaappunut reppuineni Porin keskustan läpi ja löytänyt viestintätiimin toimiston, lähdin tutkimaan Kirjurinluotoa, jossa Framil tapahtui. Siellä vasta tajusin, että minullahan oli vapaailta. Työni leirillä alkaisi vasta sunnuntaina, eikä kukaan odottanut minua illalla mihinkään. Sain siis tehdä mitä halusin. Kiertelin kauniilla puistoalueella ja otin valokuvia kesäisestä luonnosta. Ei haitannut, vaikka en päässyt Luonto-Liiton kesäyöretkelle, Porissa oli ihan yhtä ihmeellistä!

 

 

 

 

Kirjurinluodolla oli myös alpakoita. Niillä oli söpöt afrokampaukset ja ainainen nälkä.

 

 

Sunnuntai alkoi yhteistyötorilla keskustassa. Sinne oli tullut tapahtuman yhteistyökumppaneita esittelemään toimintaansa sekä puhujia rauhanpaneelia varten. Myös Framilin maskotti Taskari heilui torilla.

 



Torilla oli kaikenlaisia yhteistyökumppaneita.

Rauhanpaneeli kesti kaksi tuntia ja siinä puhuttiin rauhan rakentamisesta. Yksi puhujista oli kansanedustaja Pekka Haavisto. Hänellä oli hienoja ajatuksia, kuten myös muilla, naispuolisilla, puhujilla. Heidän puhettaan jaksoi kuunnella ja se pisti miettimään. Miten voin itse rakentaa rauhaa vaikka sosiaalisessa mediassa?

 

Tapahtuma huipentui laulaja Kasmirin keikkaan Kirjurinluodossa. Ihmiset olivat iloisia ja sää hieno, eikä Kasmirkaan tuottanut pettymystä. Hän jopa juoksi yhdessä kohtaa yleisön joukkoon ja hölkättyään takaisin lavalle huokaisi: "Oottakaas kun mä toivun tästä minisydäristä". Huomion Kasmirilta meinasivat viedä lampaat, jotka nauttivat konsertista lavan läheisyydessä. Keikan jälkeen sain haastatella Kasmiria. Hän vaikutti väsyneeltä, mutta tyytyväiseltä, ja kehui partiolaisia hyväksi yleisöksi.