Tervetuloa 2018!

Luin vuoden takaisen uuden vuoden postaukseni ja yllätyin. Olin siinä kuvannut kulunutta vuotta hämmentäväksi ja todennut muuttuneeni vuoden aikana todella paljon. Vuoden 2017 aikana koen pysyneeni aika samanlaisena, vaikka ihmettelenkin joitakin ajatusmalleja, joita minulla oli alkuvuodesta. Paljon on silti ehtinyt tapahtua.

Olen tänä vuonna löytänyt elämääni monta uutta ilon aihetta. Tammikuussa minulle avautui blues-tanssin maailma, joka on siitä asti tuntunut kotoisammalta kuin mikään sitä ennen. Kesällä menin purjehduskurssille, jossa opin purjehduksen alkeet. Itse purjehtiminen olikin sitten paljon muutakin kuin olin ajatellut. Niin koukuttavaa se kuitenkin on, että ensi vuonna aion ehtiä purjehtimaan paljon enemmän kuin tänä vuonna.

Vuonna 2017 sain paljon uusia ystäviä. Eikä vain hyvän päivän tuttuja, vaan ihan oikeita ystäviä, jotka tietävät minusta asioita ja joille voin asioita kertoa. Luulen, että ystävien saamisessa on auttanut se, että olen ollut ennakkoluulottomampi ja rohkeampi, kuten viime vuonna lupasin. Toinen lupaus, olla kärsivällisempi ja pitää tunteeni hallinnassa, on sekin toteutunut vaihtelevalla menestyksellä...

Vuosi 2017 jää mieleeni ihanana vuotena, jolloin tanssin enemmän kuin koskaan ennen, melkein hankin kissan, ja elin, todella elin. Voisi melkein sanoa, että se on ollut tähänastisen elämäni paras vuosi. Ensi vuonna lupaan olla yhtä hullu kuin tänä vuonna ja uskoa itseeni enemmän. Enkä todellakaan toivo ensi vuodesta tasaista, kuten viime vuonna toivoin.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Minä juhlin uutta vuotta nämä kaunokaiset jalassa.

Joulukuusen uudet koristeet

Huomenna on jouluaatto! Tänään sain koristella joulukuusen. Perinteisten nauhojen ja pallojen lisäksi ripustin siihen joululahjoja. Ostin nimittäin niin pieniä lahjoja, että ne mahtuvat kuusen oksillekin. Lahjapaketteihin laitoin nauhan, josta lahjan voi ripustaa kuusen. Paketeista tuli kuitenkin niin painavia, että ne täytyi asettaa aivan kuusen rungon viereen niin, että ne ovat alempien oksien päällä. Mutta kivoja ne sielläkin ovat.

 

 

Ripustin kuuseen myös sellofaaniin käärittyjä suklaapaloja. Minä ja äiti teimme suklaan itse, tai siis sulatimme suklaan ja teimme siitä uusia levyjä. Niissä on mausteena muun muassa karpaloita, mustikoita, pistaasipähkinöitä ja aprikoosia. Suklaata tuli niin paljon, että sitä riitti lahjojen lisäksi vielä joulukuuseenkin.

 

Leivoimme myös itse saaristolaisleipää, joka maistuu todella hyvältä.

Hyvää joulua kaikille!

Joulumatka

Mummi halusi lähteä joulumarkkinoille Eurooppaan, ja minä lähdin seuraksi. Matkustimme Riikaan maanantai-aamuna ja vietimme jouluisessa kaupungissa kolme päivää. Vanha kaupunki oli suloinen, ruoka ravintoloissa herkullista ja ostokset edullisia. Latviaa ja venäjää kuuli joka puolella, mutta englantia ei enää vanhan kaupungin ulkopuolella juurikaan osattu. Selvisimme kuitenkin ilman suurempia väärinkäsityksiä.

 

Vanha kaupunki oli täynnä hienoja ja omalaatuisia yksityiskohtia.

 



 

 

Sen kadun yli, jossa hotellimme sijaitsi, oli ripustettu kivat valot. Rakastuin niihin heti.

 

 

Vanhassa kaupungissa oli myös paljon kirkkoja.

 

 

 

Joulu on taas!

Tänään avattiin joulukalenterin ensimmäinen luukku. Minä avasin kolme luukkua, sillä minulla on kolme joulukalenteria. Partiolaisten adventtikalenteri on odottanut hyllyn päällä jo kauan, ja Turun Sanomien kalenterikin tuli postissa hyvissä ajoin. Eilen sain vielä suklaakalenterin vanhemmilta. Se on Fazerin, ja sen sisältämä suklaa on oikeasti hyvää, toisin kuin monissa lasten suklaakalentereissa. Tänään pitikin olla tarkkana, etten syö kaikkia suklaita heti.

 

Olen yrittänyt vältellä joulua siitä asti, kun joulukrääsä tuli kauppoihin halloweenin jälkeen (ja jo ennen sitä). Onnistuin olemaan kuuntelematta kovin paljoa joululauluja marraskuussa, ja lumikin herätti minussa enemmän inhoa kuin iloa. Siitä seurasi se, etten tajunnut valmistautua joulukauteen ollenkaan. Ulkovalotkin asensin vasta tänään porraskaiteeseeni. Tiedän, että nytkin on vielä aikaista, mutta joulu on sentään jo kolmen viikon päästä ja ulkona pimeää.

Samalla, kun muutin sisustustani talvisemmaksi, kaivoin myös joulukoristeet esille. En hanki tänä vuonna joulukuusta, joten ripustin koristeita vähän sinne tänne. Ne ovat kiva yllätys vieraille ja piristävät itseänikin.

 

 

Olen katsellut kaupoissa myytäviä rumia jouluvillapaitoja ja miettinyt puoliksi tosissani, pitäisikö sellainen hankkia. Ne ovat hauskoja, mutta niitä ei voi käyttää kuin jouluna eikä silloinkaan ihan joka paikassa. Lopulta tein kompromissin ja ostin söpön joulu-t-paidan. Se ei ole ruma, joten sitä voi käyttää melkein missä vaan, ja se on t-paita, joten se käy tanssimiseenkin. Ja se on kuitenkin jouluinen.

 

Matkalla

Perjantaina Kirkkonummelle matkatessani muistin taas, miten paljon pidän matkustamisesta. Oli kiva istua pitkästä aikaa junassa ja jutella matkatoverini kanssa, jota en ollut koskaan ennen tavannut. Matka tuntui senkin takia heti alusta asti merkitykselliseltä. Ajattelin, että sellaisia matkoja pitäisi tehdä enemmän. Kun on matkalla toisen kanssa, on ikään kuin jumissa siinä, eikä voi muuta kuin tutustua toiseen.

Matkalla sattui monia kommelluksia, joista kuitenkin selvittiin aika helposti. Tunnin odotus seuraavaan bussiin ei oikeastaan edes haitannut minua. Ajattelin, että no, nyt kävi näin, ja istuin alas syömään eväitäni. Seuraava bussi tuli ja pääsimme lopulta määränpäähän, eikä sillä ollut väliä, että olimme tunnin myöhässä.

 

Seuraavana aamuna lähdin taas matkaan. Tällä kertaa suuntana oli koti. Vaikka olen viime aikoina valittanut, että yksin matkustaminen on tylsää, voin nyt sanoa olleeni väärässä. Bussin ikkunasta oli kiva katsoa usvaisia peltoja, eikä junaa odotellessakaan tullut aika pitkäksi. Junan vaihto sujui hyvin, vaikka olin jännittänyt sitä etukäteen. Matkalla Turkuun otin torkut ja salakuuntelin muita matkustajia. Ja kun sitten nousin junasta Kupittaan asemalla, olin täynnä Turku-rakkautta. Lyhytkin ero kotikaupungista saa sen näyttäytymään uudessa valossa.

Minulle matka on aina ollut määränpäätä tärkeämpi. Haluaisin lähteä maailmanympärimatkalle, sillä silloin minun ei tarvitsisi pysähtyä minnekään pitkäksi aikaa. Saisin olla koko ajan matkalla. En ole koskaan tuntenut erityisesti kuuluvani mihinkään paikkaan. Minun kotini on siellä, missä minä olen. Joskus ahdistaa, kun ajattelen, että elämässä pitäisi löytää se oma paikka ja jäädä siihen. Mutta miksi pitäisi? Jos tekee matkasta merkityksellisen, onko määränpäällä väliä?

 

Hyvänmakuinen peli-ilta

Yliopistossa on tällä viikolla luentovapaa viikko, eli syysloma. Sen kunniaksi ystäväni tulivat eilen kylään (yhden poikaystävän kera) ja pidimme peli-illan. Koska tykkään laittaa ruokaa vierailijoille, loihdin iltaa varten syksyisiä herkkuja päivälliseksi. Ystävät toivat myös herkkuja mukanaan, joten pelatessa ei ainakaan tullut nälkä.

 

Minulla oli pakastimessa lakkaa, jonka seuraksi ostin leipäjuustoa ja tein iloisen värisen salaatin. Siitä ystävät tykkäsivät erityisesti. Salaatin kanssa oli tarjolla sienipiirakkaa, johon laitoin mummin minulle poimimia sieniä. Ystäväni toi pöytään itsetekemiään siemennäkkileipiä, jotka maistuivat superhyvältä paprikapeston kanssa, sekä italialaisia chilisuolakeksejä (nam!)

 

Jälkiruoaksi söimme mutakakkua, jonka olin leiponut jo aikaisemmin. Ystäväni taiteili sen päälle kermavaahtosydämen. Muut herkut toivat mieleen joulun, vaikka halloweenkaan ei ole vielä ohi. Hyvältä ne silti maistuivat, piparkakkudominokeksit ja piparkakkudumlet.

Pelkäksi syömiseksi ilta ei mennyt: ehdimme myös pelata. Jo ennen ruokailua ystäväni kokosi poikaystävänsä kanssa palapelin: nimittäin viime lauantaina Ikeasta ostetun yöpöytäni.

 

Syömisen jälkeen pelasimme ystäväni mukanaan tuomaa puupeliä, jonka tarkoituksena oli rakentaa puita. Rakentamiseen käytettiin kortteja, joihin oli piiretty oksia ja erilaisia symboleita. Peli oli aika helppo, kun sen idean tajusi, ja puutansa sai rakentaa ihan rauhassa. Samalla kuitenkin kilpailtiin toisia pelaajia vastaan, joten tietty strategia piti olla. Minä tulin toiseksi.

Pelasimme vielä hetken scrabblea ennen kuin ystävät lähtivät kotiin. Kaikilla oli kuitenkin niin mahdottomat kirjaimet, että päätimme lopulta vain luovuttaa. Tällaisia peli- (ja syömis-) iltoja voisi mielestäni järjestää useamminkin.

Mukava, ahdistava syksy

Kuten joku on saattanut huomata, en ole kirjoittanut blogiin vähään aikaan. Siihen on syynä syksy, joka on levittäytynyt ympärilleni kuin huomaamatta. Luulin olevani valmistautunut sen tuloon, mutta syksy on ovela ja voimakas. Se antoi minulle paljon tekemistä, piti minut kiireisenä, ja kutoi sillä aikaa kylmiä pimeyden verhojaan. Yhtäkkiä huomasin olevani lokakuun puolessavälissä.

 

Ensin syksy hurmasi minut väreillään. Saksan tunneilla ihastelin suurista ikkunoista levittäytyvää maisemaa, jonka puiden lehdet olivat värjänneet oranssin ja punaisen sävyin. Alkusyksy myös maistui hyvälle. Eräänä torstaina ystäväni tuli kylään ja tein meille omenapiirakkaa, jonka ohjeen löysin Etiketti-lehdestä. Se oli syksyisen hapan, suolainen ja makea.

 

Kuten sanottu, syksy antoi minulle tekemistä. Opiskelujen lisäksi päiväni ovat täyttyneet harrastuksista ja uusista ystävistä. Olen tanssinut, tosin vähemmän kuin kesällä, ja purjehtinut. Viimeisin purjehdusreissuni sattui poikkeuksellisen kesäiseen viikonloppuun. Nautimme aurinkoisesta ja lämpimästä säästä pitämällä aamupalapiknikin kallion päällä ja käymällä Vepsän saaressa. Illalla aurinko laski kauniisti punertaen horisonttiin.

Kävin tietenkin myös kirjamessuilla. Pääsimme ystäväni kanssa ilmaiseksi sisään, sillä olimme pukeutuneet cosplay-asuihin. Ystäväni tunnistivat kaikki, sillä hän esitti Pekka Töpöhäntää, kun taas minun hahmoani ei tuntenut kukaan. Kiertelimme antikvariaateissa, kokosimme itse mimosa-coctailit ja maistoimme heinäsirkkoja. Minä ostin kaksi kirjaa halvalla: Emily Brontën Humisevan Harjun sekä Oscar Wilden kirjoittaman kokoelman satuja.

 

Syksy on aina syksy, vaikka olisi kuinka täynnä kivaa tekemistä. Minua väsyttää jatkuvasti ja voisin hyvin nukkua kolmetoistatuntisia yöunia. Liekö alkavaa kaamosmasennusta vai muuta vuodenaikaan kuuluvaa uupumusta. Jokapäiväiseen sateeseen olen jo tottunut, mutta pimeyteen en ikinä. Joskus kanssaihmiset ärsyttävät aivan mahdottomasti enkä jaksaisi hymyillä. Onneksi ostin sentään valtavan huivin, jonka sisään voin kääriytyä pakoon syksyä.

Toivon itselleni ja kaikille muillekin voimia näistä synkistä vuodenajoista selviytymiseen.

  

Rapuja ja purjeita



Ainoa asia, joka kesästäni enää puuttui, on purjehdus. Ilmoittauduin purjehduskurssille kesän alussa, mutta en ehtinyt töiden takia merelle koko kesänä. Kuluneena viikonloppuna tilaisuuteni vihdoin koitti, kun Akateeminen purjehdusseura järjesti Rapueskaaderin. En ole ennen ollut rapujuhlilla, joten viikonlopusta oli tulossa erityisen jännittävä. Itse purjehdus ei niinkään jännittänyt, sillä sitä olen kokeillut ennenkin.

 

 

Lähdimme perjantaina Hirvensalosta kohti Stormälötä, jossa ensimmäinen yö oli tarkoitus viettää. Veneessä ei ollut muita kuin minä ja kapteeni, mutta hommat sujuivat silti hyvin ja matka meni joutuisasti. Olimmekin ensimmäisinä perillä paljon ennen muita. (Tosin olimme lähteneetkin aikaisemmin.) Airiston matkailuhotellin satamassa oli aikaa saunoa ja juoda kipparin valmistamia juomia, jotka kruunasi hiilidioksidijään muodostama savu.
 

 

Lauantaina pidimme pienen purjehduskisan. Lähtö oli satamasta puolilta päivin, matkalla piti kiertää yksi merimerkki ja maali häämötti kahden saaren välissä. Nostimme kipparin kanssa rivakasti purjeet ja seilasimme hyvän tuulen avulla muiden ohi voittoon. Maalissa laskimme purjeet ja matka jatkui seuraavaan yöpaikkaan, Röölään.

 

Kilpakumppani näkyy kaukana takana, kun oikein siristää silmiään.

Kun kaikki olivat saapuneet Röölään ja kisatuloksista oli protestoitu, mentiin saunaan. Sen jälkeen koitti illan kohokohta: rapujuhlat.

 

Pöytä katettiin hienoksi ravintolan yläterassille ja kaikki ottivat lautasensa täyteen rapuja, perunaa ja salaattia. Syömisen ja juomisen ohessa laulettiin sitsilauluja, kuten akateemisissa illanvietoissa kuuluu tehdä. Kaikki olivat iloisella mielellä ja ravut maistuivat hyvältä.

 

Sunnuntain kotimatkalla aallot olivat isoja ja nukuttavia. Ensimmäisistä rapujuhlistani jäi hyvät muistot ja odotan jo seuraavia.

 

Kesän loppu

On syksyn ensimmäinen päivä. Kesä on takanapäin ja nyt täytyy taas valmistautua pitkään kylmään ja pimeään kauteen. Minusta on jo useamman vuoden tuntunut, että elän vain kesäisin, ja minulla on hyvä syy sanoa niin. Kesällä nimittäin tapahtuu niin paljon kaikkea, etten meinaa pysyä perässä. Talvisin taas elämä rauhoittuu, useimmiten. Vaikka tällainen elämänrytmi tuntuu rankalta, olen kiitollinen tästäkin kesästä.

Kesä hujahti ohi todella nopeasti. Silti siihen mahtui uskomattoman paljon asioita, hyviä ja huonoja. Minun kesäni oli:

luontoelämyksiä

 

 

tanssia

 

 

naurua

 

 

saaristoa

 

 

matkailua

 

ihmeitä

 

 

syntymäpäivä

 

auringonpaistetta

 

 

Kaiken tämän lisäsi kesääni mahtui myös hyvin paljon työntekoa. Ja myös niitä naurun ja auringonpaisteen vastakohtia.

 

Nyt elämässä alkaa taas syksy ja siihen kuuluvat asiat, kuten opiskelu. Vaikka ulkona onkin ollut jo pitkään öisin pimeää ja taivas on useammin harmaa kuin sininen, toivon, että syksystäni tulee yhtä ikimuistoinen kuin kesästä.

 



Mielenrauhaa ja epämukavia asentoja

Olen nyt kaksi kertaa lyhyen ajan sisällä raahautunut joogatunnille ystävän houkuttelemana. Kaksi viikkoa sitten osallistuin Kupittaanpuistossa järjestettävään puistojoogaan, toinen joogakokemukseni oli eilinen airjooga. Olen aina ajatellut, että jooga tekisi minulle hyvää ja että sitä olisi helppo harrastaa, mutta jostain syystä olen kuitenkin aina keksinyt tekosyitä olla menemättä tunnille. Nyt sain vihdoin asiassa toimeksi, kiitos ystäväni.

Puistojoogaan lähteminen oli täysin spontaani idea, ainakin minulle. Ystäväni tuli luokseni käymään ja seuraavassa hetkessä huomasinkin jo olevani puistossa sadan muun ihmisen kanssa taivuttamassa itseäni eri asentoihin. Minulla ja ystävälläni ei ollut mattoa, ja tunsin muutenkin erottuvani joukosta epäurheilullisissa vaatteissani. Kaikilla muilla oli hienot joogahousut ja -paidat ja -matot. En sillä kerralla ihastunut joogaan, sillä koen olevani liian mukavuudenhaluinen kehoa koetteleviin asentoihin.

Joogan jälkeen oli kuitenkin ihmeellisen kevyt ja rauhallinen olo. Se tuntui hyvältä. Sen olon takia sain huijattua itseni airjoogaan, jossa käytetään katossa roikkuvaa liinaa asentojen apuna. Liikkeet olivat paljon haastavampia kuin puistojoogassa ja minun piti todella mennä mukavuusalueeni ulkopuolelle.

Erityisen huikaisevilta tuntuivat inversiot, joissa roikuttiin pää alaspäin liinan varassa. En ensin uskaltanut irrottaa otettani lattiasta, mutta lopulta päästin irti ja roikuin vapaasti. Veri meni päähän ja liina painoi nivusia, mutta luotin ohjaajan sanoihin. Hänen mukaansa inversiot tasoittavat verenpainetta ja mielialaa ja laittavat kehon nesteet kiertoon. Todella hyödyllistä minulle, ja kenelle tahansa, siis.

Ystäväni inversiossa.

 

Airjoogankin jälkeen minulla oli koko loppupäivän hyvä olo. Vaikka joogassa parasta on mielestäni loppurentoutus, aion silti tulevaisuudessakin käydä satunnaisesti tunneilla. Ja aion myös alkaa meditoida, sillä siinä voin saavuttaa saman olon kuin joogassa, mutta ilman epämukavia asentoja.

Aurinkoinen perjantai-brunssi

Loppukesällä ei aina tahdo löytyä aikaa ystäville, mutta eilen sain viettää ihanan päivän kahden ystäväni seurassa. Olimme jo pitkään suunnitelleet brunssille menemistä, ja nyt siihen tuli tilaisuus. Toinen ystävistä lähtee Italiaan lomalle ja kutsui meidät tyhjentämään kaappeja brunssin muodossa. Samalla juhlimme epävirallisesti minun syntymäpäivääni.

 

Kaapit oli todellakin tyhjennetty viimeistä murua myöten. Tarjolla oli juustoja, oliiveja, kaneli-näkkileipiä, keksejä, jääteetä sekä kuumaa teetä. Minä hain lisäksi leipomo Grynistä meille croissantit ja toinen ystävä toi mansikoita ja kurkkua. Kaiken kruunasi ystävän itse tekemä ricottajäätelö, joka maistui niin hyvältä, että se olisi yhtä hyvin voitu tehdä Italiassa.

 

 

Brunssin jälkeen toisen ystävän piti lähteä töihin ja minun takaisin nukkumaan, sillä olin ollut töissä yöllä. Tapasimme kuitenkin illalla uudelleen ja menimme anniskelukahvila Tiirikkalaan. Se on kuin kodikas olohuone keskellä kaupunkia, voisin asua siellä.

Minun moccalatteni ja mango-valkosuklaakakkuni.

 

Ystävän avokadoleipä.

 

Matkalle lähtevä ystävä antoi meille muille yllätyslahjat: söpöjä herkkupalloja, jotka oli tehty brunssista tähteeksi jääneestä vadelmatuorejuustosta. Niiden pakkauskin oli söpö koristeteippeineen. Pallot maistuivat niin hyvälle, että minun täytyy pyytää niiden ohje itselleni.

 (Kolme ylimmäistä kuvaa by Milla Mykrä)