Tämän vuoden helmikuusta ei ole mitään erityisiä fiiliksiä. Olen kyhjöttänyt kotona melkein joka päivä, mitä tässä muutakaan voi. Toisaalta olen myös päässyt viikonloppuna mökille ja Hämeenlinnaan, mikä on tuonut kaivattua vaihtelua ainaiseen kotona olemiseen. Tässä kuussa huomasin, kuinka kyllästynyt olen tähän elämään. Elän nyt sellaista elämää, josta unelmoin vielä muutama vuosi sitten, mutta nyt tuntuu, että olisi aika alkaa unelmoida jostain muusta. En vielä tiedä mitä se voisi olla, mutta eiköhän se tässä selkene.
Kuun ensimmäisenä viikonloppuna meidän piti poikaystävän kanssa mennä mökille, mutta oli niin kova pakkanen, ettei sinne voinut mennä. Lähdimme sen sijaan Hämeenlinnaan. Siellä pidimme leffamaratonin ja katsoimme kaikki Hobitti-leffat. Runebergin päivän kunniaksi meillä oli leffaeväänä runebergintorttuja, eikä eväistä ollut muutenkaan pulaa. Lauantaina kävelimme Ahvenistolle väistelemään hiihtäjiä ja illalla kokkasimme yhdessä hyvää ruokaa.
Ystävänpäiväviikolla tapasin ystäviäni, ja yksi heistä oli ostanut tällaiset herkut kaikille. Leivos oli paitsi hieno, myös hyvänmakuinen.
Ystävänpäiväviikonlopun vietin poikaystäväni kanssa. Seuranamme oli myös Lyyli-koira, joka oli tullut viikonlopuksi hoitoon minulle. Sain poikaystävältä romanttisen ystävänpäiväyllätyksen: ruusuja ja Baileys-suklaarasian. Minä taas annoin hänelle vihreät kuulat -konvehteja, sillä hän rakastaa niitä. Kävimme Lyylin kanssa kävelyllä Virnamäen luontopolulla, ja illalla menimme Gustavo-ravintolaan. Ennen alkuruokaa meille tuotiin leipää ja ystävänpäiväyllätys, eli ruusulla maustettua vaaleanpunaista kukkakaalikeittoa. Olimme tilanneet alkuruoaksi foccacciaa, ja kun pääruoaksi oli vielä meheväreunaista pizzaa, olimme aivan täynnä. Saimme hädin tuskin pizzat syödyksi. Jos olisimme tienneet alkukeitosta ja -leivästä, olisimme jättäneet foccaccian tilaamatta. Kaiken sen leivänsyönnin jälkeen tilasimme nestemäiset jälkiruoat helpottamaan ruoansulatusta.
Korona-aikana paikan päällä tapahtuvat juttukeikat ovat olleet vähissä, kun melkein kaikki haastattelut on hoidettu puhelimitse. Helmikuun puolivälissä pääsin kuitenkin juttukeikalle, kun kävin haastattelemassa Talent Suomessa esiintyvää Kangoo Jump -joukkuetta. Kangoo Jump on urheilulaji, jossa hypitään jousitettujen kenkien avulla. Sain itsekin koittaa lajia, ja se oli hauskaa, mutta rankkaa. Hiki tuli jo viiden minuutin pomppimisen jälkeen. Päätin, että heti kun korona hieman hellittää, menen Kangoo Jump -tunnille.
Kuun kolmantena viikonloppuna pääsimme lopulta mökille. En ole koskaan ollut mökillä talvella, ja siellä oli tietenkin aivan erinäköistä kuin kesällä. Saunoimme, pelasimme mökiltä löytyviä kysymyspelejä ja katsoimme telkkaria. Kaivoimme parvelta esiin myös vanhan jääkiekkopelin ja pelasimme sitä pari ottelua. Minä edustin Ruotsia ja olin tosi huono, sillä en ole koskaan päässyt pelaamaan tätä peliä, kun kukaan ei ole halunnut pelata sitä. Maalilyöntejä harjoitellessa osuin kuitenkin maaliin ainakin kolme kertaa.
Orkideani on talven ajan kasvattanut uutta vartta ja siihen on ilmestynyt kuusi nuppua. Kaksi on jo avautunut, mutta en malta odottaa sitä hetkeä, kun kaikki kuusi kukkaa kukkivat yhtä aikaa. Orkideani kukkii yleensä keväisin, ja sen kukkiminen on kuin lupaus keväästä.