Ihanaa elämää

Olen ollut kesälomalla jo lähes kuukauden, mutta vasta viime viikolla alkoi tuntua siltä, että olen oikeasti lomalla. Kauniilla säällä on osuutta asiaan. Enemmän kuitenkin vaikuttaa tieto siitä, ettei minun ole pakko tehdä mitään. Olen yrittänyt iskostaa sitä vastahakoiseen mieleeni, joka keksii jatkuvasti jotain ylimääräistä tehtävää. Kun on koko vuoden tehnyt täysillä tuhatta asiaa yhtä aikaa, on yllättävän vaikea olla yhtäkkiä lomalla.

Rauhoituin lomafiilikseen jo viime viikon alussa mökillä, mutta loppuviikko vasta ihana olikin. Torstai-iltana palatessani kirjallisuustieteilijöiden mökkireissulta minulla oli päällä mekko ja jalassa pelkät villasukat, eikä kotiin pyöräillessä silti ollut yhtään kylmä. Vielä yhdeltätoista illalla ulkona oli aivan valoisaa ja ihmisiä käveli jokirannassa kuin keskellä päivää. Silloin havahduin siihen kuin olisin herännyt kahdeksan kuukautta kestäneestä unesta: kesä oli tullut.

Kesä todella tuli tänä vuonna hyvin yllättäen. Elin vielä rauhassa kevättä, kun yhtäkkiä jostain
saapuivat helteet ja muistin taas, miksi rakastan kesää. Elämässä alkoi äkkiä tapahtua paljon enemmän. Monet viettävät syntymäpäiviään juuri tähän aikaan, ja minut olikin viikonloppuna kutsuttu yksiin juhliin. Ne olivat valehtelematta elämäni parhaat juhlat. Varsinkin loppuhuipennus oli ikimuistoinen.

Vaikka elämässä joskus tuntuu siltä, että haluaa vain paeta omaansa fiktion maailmaan, nyt ei todellakaan ole sellainen aika. Sunnuntaina en pystynyt edes lukemaan kirjaa, sillä ajattelin vain viime aikojen tapahtumia. Mutta ei se haitannut, sillä minähän olen lomalla.

Joskus totuus on tarua ihmeellisempää.