Juhannustanssit

Olen harrastanut lavatansseja seitsemän ja puoli vuotta ja käynyt lavoilla melkein yhtä kauan. En ole kuitenkaan koskaan lähtenyt tanssimaan minnekään kauas, vaan pysytellyt lähinnä Lounais-Suomessa tutuilla lavoilla. Tänä juhannuksena päätin kokeilla jotain uutta. Päädyin aattona Tuulokselle asti Kapakanmäen lavalle, ja seuraavana iltana Riihimäelle Riutanharjulle.

Pitkästä aikaa minua jännitti tansseihin mentäessä, kun lähestyimme Kapakanmäkeä. Näkisin uusia naamoja ja saisin tanssia ventovieraiden kanssa, sitä ei olekaan tapahtunut vähään aikaan. Lava näytti ulkoa ajan patinoimalta ja kotoisalta keltaisine portteineen. Vaikka olin uusi, löysin nopeasti hyvän paikan naistenrivistä ja kohta minua jo tultiin hakemaan innokkaasti.

 

Juhannusaattoon tuli jännitystä, kun ukkonen jyrähti ja katkaisi sähköt kaksi kertaa peräkkäin. Hetken oli hiljaista, mutta pian bändi jatkoi taas humpan soittoa siitä mihin oli jäänyt. Minä istuin silloin kahvilla ja tarkkailin synkkää taivasta. Kuulin myös, että jonkun laukku varastettiin. Paikalla oli jostain syystä monta poliisia, mutta hekään eivät pystyneet estämään varkautta. Onneksi juhannuksesta ei sentään tullut vaarallista, vaikka tanssilattialla tungosta olikin.

Juhannuspäivänä oli aikaa suklaakakun leipomiseen ja illan suunnittelemiseen. Sää oli kauniimpi kuin edellisenä päivänä ja taivas melkein sininen. Myös Riihimäen ennusteet illaksi näyttivät lupaavilta.

 

Riutanharjulla oli enemmän tuttuja ja muutenkin nuorempaa väkeä, sillä yksi illan esiintyjistä oli Hurma, jonka jäsenet ovat itsekin nuoria miehiä. Riutta on oikein söpö ja viihtyisä lava, jonne voisin lähteä uudestaankin ihan milloin vaan. Tanssin koko illan viimeisiin valsseihin asti. Kotiin lähtiessä laskeva aurinko oli luonut taivaalle samettisen sinen, jota olisin voinut ihailla koko yön.

Vuorokausi valokeilassa

Lauantai-iltapäivällä istuin bussissa matkalla Poriin enkä oikeastaan tiennyt, mitä tuleva ilta ja päivä toisivat tullessaan. Olin menossa Lounais-Suomen Partiopiirin Framil-tapahtumaan, jota oli valmisteltu koko edellinen vuosi. Minun roolini tapahtumassa ja sen tekemisessä oli kirjoittaa siitä Repolainen-lehteen. Tiesin siis virallisen ohjelmani, mutta kaikki sen väliin jäävä oli vielä tuolloin arvoitus.

 

Kun olin vaappunut reppuineni Porin keskustan läpi ja löytänyt viestintätiimin toimiston, lähdin tutkimaan Kirjurinluotoa, jossa Framil tapahtui. Siellä vasta tajusin, että minullahan oli vapaailta. Työni leirillä alkaisi vasta sunnuntaina, eikä kukaan odottanut minua illalla mihinkään. Sain siis tehdä mitä halusin. Kiertelin kauniilla puistoalueella ja otin valokuvia kesäisestä luonnosta. Ei haitannut, vaikka en päässyt Luonto-Liiton kesäyöretkelle, Porissa oli ihan yhtä ihmeellistä!

 

 

 

 

Kirjurinluodolla oli myös alpakoita. Niillä oli söpöt afrokampaukset ja ainainen nälkä.

 

 

Sunnuntai alkoi yhteistyötorilla keskustassa. Sinne oli tullut tapahtuman yhteistyökumppaneita esittelemään toimintaansa sekä puhujia rauhanpaneelia varten. Myös Framilin maskotti Taskari heilui torilla.

 



Torilla oli kaikenlaisia yhteistyökumppaneita.

Rauhanpaneeli kesti kaksi tuntia ja siinä puhuttiin rauhan rakentamisesta. Yksi puhujista oli kansanedustaja Pekka Haavisto. Hänellä oli hienoja ajatuksia, kuten myös muilla, naispuolisilla, puhujilla. Heidän puhettaan jaksoi kuunnella ja se pisti miettimään. Miten voin itse rakentaa rauhaa vaikka sosiaalisessa mediassa?

 

Tapahtuma huipentui laulaja Kasmirin keikkaan Kirjurinluodossa. Ihmiset olivat iloisia ja sää hieno, eikä Kasmirkaan tuottanut pettymystä. Hän jopa juoksi yhdessä kohtaa yleisön joukkoon ja hölkättyään takaisin lavalle huokaisi: "Oottakaas kun mä toivun tästä minisydäristä". Huomion Kasmirilta meinasivat viedä lampaat, jotka nauttivat konsertista lavan läheisyydessä. Keikan jälkeen sain haastatella Kasmiria. Hän vaikutti väsyneeltä, mutta tyytyväiseltä, ja kehui partiolaisia hyväksi yleisöksi.