Viikko Lapin kesässä

Valmistuin viime torstaina kandiksi ja lähdin juhlistamaan sitä kuuluisaan Lapin kesään. Lapissa oli yhtä kaunista kuin aina, mutta ei sen kesätunnelma mitenkään taianomaiselta tuntunut. Valoisaa oli läpi vuorokauden, mutta aurinko ei paistanut yöllä, eikä "keskiyön auringosta" saanut kuvia, kun sitä ei ollut. Lämpötila laski viikon aikana kohti kymmentä, mutta ötököitä ei sentään vielä ollut juuri ollenkaan.

Matkan virallinen syy oli se, että edesmennyt mummini oli toivonut tuhkansa heitettävän tunturiin. Lähdimme siis viikonlopuksi pienelle vaellukselle.

Kirkasvetisistä puroista sai juomavettä.

Portaat polun varrella.

Tunturissa oli joissain paikoissa vielä lunta.

Yövyimme vaelluksella yhden yön. Leirin teimme Tammukkaojan viereen, jossa oli nuotiopaikka ja puuvaja. Puuvajassa ei kuitenkaan ollut puita, joten meidän piti etsiä maasta oksia ja keppejä nuotioon. Niistä saimme pienet nuotiot illaksi ja aamuksikin. Äitini ja siskoni kävivät purossa pesulla, mutta minä en uskaltanut, sillä purovesi on jäätävää ja olin vähän kipeä.

Yhdestä oksasta löytyi pakurikääpää.

Veimme tuhkat vasta leiriydyttyämme. Matkalla tuli huiputettua toinenkin tunturi.

Poroja laidunsi tunturissa runsaasti, ja laumoissa näkyi paljon vasojakin. Ne porot juoksivat karkuun lähestyessämme, toisin kuin kylässä seikkailevat porot. Mökin takapihallekin tuli pari tervehtimään.

Vaelluksen jälkeen otin loppuloman rennosti ja parantelin flunssaani. Sunnuntai-illalla menimme Tunturihotelliin pizzalle juhlimaan kandiksi valmistumistani ja pikkusiskon peruskoulun päättymistä. Maanantaina kävimme Ivalossa ja pääsin ensimmäistä kertaa vierailemaan Ivalon kirjastossa. Se oli aika pieni, mutta löytyi sieltä Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi. Pidimme leffaillan ja katsoimme sen samana iltana. Flunssani ei ollut vielä parantunut, joten tiistaina menimme Kiilopäälle savusaunaan. Siellä on myös pieni lampi, johon pulahdin, vaikka vesi oli melkein yhtä kylmää kuin purossa.

Etelän lämpöön tuntui hyvältä palata, vaikka taisi siellä Lapin kesässä kumminkin jotain taikaa olla.

Kylässä

Kesän korvalla mietin, kuinka kivaa olisi mennä jonnekin lähelle käymään. Tutustua paikkaan, katsella ympärilleen, ehkä syödä jotain jossain paikallisessa ravintolassa. Vähän niin kuin matkalla. Sitten eräänä aamuna luin Turun Sanomien kesäliitettä, jossa oli juttu kylämatkailusta. Sehän oli juuri sitä mitä olin etsinyt! Jutussa kerrottiin kylään.fi-nettisivusta, johon on listattu pieniä ja suuria kyliä ympäri Suomen. Löysin sieltä Sauvossa sijaitsevan Karunan kylän, jonne menin käymään tänään töiden jälkeen.

Menin kylään, ja sain mitä halusin, eli kylän. Karuna on pieni, yhden tien varrelle keskittyvä kylä, jossa on kuitenkin kaikki tarpeellinen. Uimaranta ja kauppa löytyvät läheltä, kesäisin järjestetään kirppiksiä ja kesätoreja. Karunalla on myös kyläyhdistys sekä oma urheiluseura, Karunan urheilijat ry. Jälkimmäinen järjestää tansseja paikallisella Kalliorannan lavalla. Koko kylän sydän on Rantolan puoti, josta löytyy ravintola, pikkuinen puoti, sekä kievari. Puoti on tunnettu hampurilaisistaan, ja minäkin söin bataattihalloumiburgerin, jossa bataatti toimittaa leivän virkaa.

Kamera päätti tarkentaa pöytäliinaan hampurilaisen sijaan.

Viikko sitten kävin Naantalissa, tarkemmin sanottuna sen vanhassa kaupungissa. Olen käynyt siellä monta kertaa, mutta taas löytyi asioita, mitä en ollut ennen huomannut. Söin herkullista pestopastaa ravintola Hasta la Pastassa ja kävelin mäellä, jonka päällä oli pieni puisto. Päivä oli tuulinen ja minulla oli lierihattu, joten jouduin pitämään hatustani kiinni ettei se lentänyt mereen. Siitä huolimatta tunnelma oli kuin Italiassa. Lopuksi kävin vielä kahvilla ihanassa muumikahvilassa, joka on hienosti sisustettu.

Matkalla Naantaliin pistäydyin Raision alppiruusupuistossa, josta olin lukenut Turun Sanomien facebookista. Puisto oli hieno, vaikka ruusut eivät olleet vielä aivan loistossaan. Sinne kannattaa mennä juuri nyt, kun ruusujen aika on parhaimillaan.