perjantai 11. elokuuta 2017

Mielenrauhaa ja epämukavia asentoja

Olen nyt kaksi kertaa lyhyen ajan sisällä raahautunut joogatunnille ystävän houkuttelemana. Kaksi viikkoa sitten osallistuin Kupittaanpuistossa järjestettävään puistojoogaan, toinen joogakokemukseni oli eilinen airjooga. Olen aina ajatellut, että jooga tekisi minulle hyvää ja että sitä olisi helppo harrastaa, mutta jostain syystä olen kuitenkin aina keksinyt tekosyitä olla menemättä tunnille. Nyt sain vihdoin asiassa toimeksi, kiitos ystäväni.

Puistojoogaan lähteminen oli täysin spontaani idea, ainakin minulle. Ystäväni tuli luokseni käymään ja seuraavassa hetkessä huomasinkin jo olevani puistossa sadan muun ihmisen kanssa taivuttamassa itseäni eri asentoihin. Minulla ja ystävälläni ei ollut mattoa, ja tunsin muutenkin erottuvani joukosta epäurheilullisissa vaatteissani. Kaikilla muilla oli hienot joogahousut ja -paidat ja -matot. En sillä kerralla ihastunut joogaan, sillä koen olevani liian mukavuudenhaluinen kehoa koetteleviin asentoihin.

Joogan jälkeen oli kuitenkin ihmeellisen kevyt ja rauhallinen olo. Se tuntui hyvältä. Sen olon takia sain huijattua itseni airjoogaan, jossa käytetään katossa roikkuvaa liinaa asentojen apuna. Liikkeet olivat paljon haastavampia kuin puistojoogassa ja minun piti todella mennä mukavuusalueeni ulkopuolelle.

Erityisen huikaisevilta tuntuivat inversiot, joissa roikuttiin pää alaspäin liinan varassa. En ensin uskaltanut irrottaa otettani lattiasta, mutta lopulta päästin irti ja roikuin vapaasti. Veri meni päähän ja liina painoi nivusia, mutta luotin ohjaajan sanoihin. Hänen mukaansa inversiot tasoittavat verenpainetta ja mielialaa ja laittavat kehon nesteet kiertoon. Todella hyödyllistä minulle, ja kenelle tahansa, siis.

Ystäväni inversiossa.
 
Airjoogankin jälkeen minulla oli koko loppupäivän hyvä olo. Vaikka joogassa parasta on mielestäni loppurentoutus, aion silti tulevaisuudessakin käydä satunnaisesti tunneilla. Ja aion myös alkaa meditoida, sillä siinä voin saavuttaa saman olon kuin joogassa, mutta ilman epämukavia asentoja.