Kuukausi kuvina: elokuu

Elokuu on ollut niin kiireinen, etten ole ehtinyt paljon blogiin kirjoitella. Positiivista on, että kiire on johtunut hauskoista asioista. Tässä kuussa olen matkustellut, tanssinut, seikkaillut ja tutustunut uusiin ihmisiin enemmän kuin koko kesänä ja keväänä yhteensä. Viikonloput ovat olleet täynnä reissuja, viikolla on tanssien ja ihmisten tapaamisten välillä tehty töitä. Tuntuu, että tähän elokuuhun on mahtunut koko kesä.

Kerroin jo viime postauksessa siitä, kun purjehdin kuukauden vaihteessa Nauvon saaristossa yhdeksän hengen miehistössä. Kuukauteen mahtui myös toinen purjehdusreissu: purjehduskisa Helsingistä Tallinnaan. Viime vuoden kisa oli hyvin tapahtumarikas (voit lukea siitä tästä), mutta tänä vuonna tapahtuma oli rauhallisempi. Itse kisa ei mennyt yhtään sen paremmin kuin viime vuonnakaan, sillä tulimme perille kolmanneksi viimeisinä. Tallinnassa ei kuitenkaan tänä vuonna biletetty ihan niin railakkaasti, koska korona, ja menimme itseasiassa nukkumaan jo yhdeltätoista illalla. Matka Tallinnasta takaisin kotiin meni mukavasti myötätuulessa, ja se olikin mielestäni koko viikonlopun paras osa.

Tanssilavat avautuivat elokuun alussa monen kuukauden kiinniolon jälkeen. Tuntui kuin elämässä olisi alkanut uusi aika, kun pääsi pitkästä aikaa tanssimaan. Koska korona ei valitettavasti ole kadonnut minnekään, täytyi tansseissakin huolehtia tartuntavaaran minimoimisesta. Halusin pitää mukana omaa käsidesiä, jota voi lisätä jokaisen tanssin jälkeen. Ensimmäisissä tansseissa se oli helppoa, sillä vaatteissani oli taskut, mutta sen jälkeen minun piti keksiä muita keinoja käsidesin mukana kuljettamiseen. Ylläolevassa kuvassa näkyvä keino ei toiminut. Neljistä tansseista kolmessa oli kuitenkin niin vähän ihmisiä, että ehdin tanssien välissä hyvin käydä sivummalla lisäämässä käsidesiä. Saa nähdä, tuleeko syyskuussa tansseja ollenkaan. Toivoisin kaikesta huolimatta, että tulisi.

Kuun alussa teimme partion vaeltajaryhmän kanssa retken Kökariin. Viikonloppu oli aurinkoinen ja lämmin, ja Kökarin luonto oli parhaimmillaan. Kiersimme luontopolun, jonka varrella näkyi valtavia hämähäkkejä taitavasti kudottuine seitteineen. Vuokrasimme myös pyörät, joilla pääsimme tutustumaan saareen enemmänkin. Kävimme Kökarin kirkossa ja valokuvasimme lehmiä ja lampaita. Ainoa huono puoli viikonlopussa oli se, että matkaan meni molempiin suuntiin koko päivä. Reissu oli silti todella rento ja ihana, vaikka emme ehtineet olla saaressa kuin yhden kokonaisen päivän.

Toisenlainen partiotapahtuma oli viime sunnuntaina, kun VPK-talolla pidettiin partioparaatin paraatijuhla. Tänä keväänä ei ollut paraatia, joten juhlakin siirrettiin syksyyn. Sonnustauduin pitkästä aikaa partiopaitaan, josta puuttui paljon merkkejä, ja istuin taputtamassa ansiomerkinsaajille. VPK-talolle raahautumiseeni oli hyvä syy: minut oli kutsuttu sinne, sillä sain itsekin ansiomerkin. Merkin nimi on Pyhän Yrjön solki, ja se myönnetään ansiokkaasta vaeltajatoiminnasta. Vaikka pönöttäminen on mielestäni epämukavaa, oli tunnelma juhlassa hyvä ja sai taas kerran muistamaan, miksi olen partiolainen.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna matkustin Hämeenlinnaan. Tällä kertaa luvassa ei kuitenkaan ollut ihan tavallinen Hämeenlinnareissu, sillä lauantaina hurautin junalla Riihimäelle, missä kaverini odottivat. Hörpimme hetken kahvia kaverin sukujuhlissa, minkä jälkeen menimme tanssimaan Riutanharjun lavalle. Sinnekään ei tullut kovin paljon väkeä, mutta pääsimme silti tanssimaan ja illasta tuli hauska. Yöksi ajoimme meille Hämeenlinnaan, mistä kaverit lähtivät sunnuntaina Riihimäen kautta takaisin Turkuun. Tänään minullakin koitti kotiinlähdön aika, mutta ennen sitä ehdin vielä käydä Hämeenlinnan lempikahvilassani Villa Marengissa. Siellä soi blues, ja minä tuijotin ikkunasta vesisadetta ja olin onnellinen.

Kuukausi kuvina: heinäkuu

Heinäkuu on jo kääntynyt elokuuksi, kun kirjoitan tätä. En ehtinyt kirjoittaa heinäkuussa, kun oli niin paljon kaikkea kivaa tekemistä. Heinäkuu on ollut juuri sellainen, millaiseksi tämän kesän kuvittelin. Olen matkustellut, purjehtinut, viettänyt aikaa ystävien kanssa, tutustunut uusiin ihmisiin ja siinä välissä tehnyt töitäkin. Ihoni on ruskettunut kovasti ja mieli on täyttynyt ihanista muistoista. Heinäkuun alussa olin pari viikkoa synkemmällä mielellä, ilman että itsekään tiesin miksi, mutta kuun loppuun mennessä mieli on rauhoittunut. Kesäkuu ei vielä tuntunut kesältä, mutta heinäkuu todellakin tuntui.

Heinäkuussa purjehdin paljon. Ensimmäinen reissu oli Meriseikkailu Ahvenanmaalle, josta kerroinkin jo täällä blogissa. Toinen purjehdus tapahtui tänä viikonloppuna, heinä- ja elokuun vaihteessa. Se oli koulutuspurjehdus, jossa opin purjehtimaan venettä yhdessä kuuden muun miehistön jäsenen kanssa. Kokemus oli hyödyllinen, sillä pääsin purjehtimaan osana isoa miehistöä, jossa kaikilla oli oma tehtävä. Tehtävät edellyttivät kommunikaatiota miehistön jäsenten välillä, ja toisilleen entuudestaan tuntematon porukka hioutuikin nopeasti toimivaksi miehistöksi. Tällä purjehduksella opin paljon uutta ja uskalsin kysyä tyhmiäkin kysymyksiä, sillä ilmapiiri oli hyväksyvä ja kärsivällinen.

Päivää ennen nimipäivääni pidin järjestyksessä viidennet Tanssia ja Ystäviä -bileet. Bileitä edeltävällä viikolla olin stressaantunut ja mietin, onko mitään järkeä enää järjestää bileitä, varsinkaan keskellä kesää, ja tuleeko sinne ketään. Bileistä tuli kuitenkin aivan ihanat. Tanssimme ja pelasimme ja söimme minun tekemääni raparperipiirakkaa. Sääkin selkeni juuri sopivasti perjantaiksi, vaikka koko viikon oli satanut. Bileissä oli ihmisten lisäksi mukana myös Selma, joka oli minulla hoidossa tuolloin. Aluksi se haukkui vieraita, mutta pian vieraat jo pelasivat palloa sen kanssa.

Heinäkuu on marjojen kypsymisen aikaa, ja satoa onkin "omasta" puutarhasta korjattu jo moneen otteeseen. Sateisella viikolla sain tehtäväksi keittää raparperihilloa. Se oli yllättävän helppoa, ja lopputuloksesta tuli juuri sopivan kirpeä ja makea. Yhteen kattilaan heitin joukkoon myös mansikoita.

Syntymäpäivänäni olin kotimatkalla Ahvenanmaalta, mutta viikko sen jälkeen kutsuin kaverit mökille Nauvoon juhlimaan. Näidenkään juhlien valmistelu ei onnistunut täysin ilman ongelmia, ja vielä perjantaina hermot olivat kireällä. Mökillä rentouduin kuitenkin nopeasti, kun menimme ystävien kanssa saunaan ja uimaan ja söimme kakkua. Huomasin, kuinka erilaisia ihmisiä meidänkin porukkaan mahtuu, ja kuinka hauskaa kaikilla silti on yhdessä. Mökiltä lähdettäessä puhuttiin jo seuraavan vuoden bileistä, joten kai tästäkin täytyy tehdä perinne.

Puhun näissä postauksissa aina luonnosta ja eläimistä, ja kyllä ne täytyy nytkin mainita. En ikinä lakkaa ihmettelemästä saariston eläinpaljoutta. Ahvenanmaalla lepatteli paljon erilaisia perhosia ja muita hyönteisiä. Näin myös merikotkan taivaalla liitelemässä. Nauvon mökillä oli myös perhosia, sellaisia pieniä hopeisia, jotka saivat kesäisen metsän näyttämään kuin sadulta. Heinäsirkat pitivät puskissa konserttejaan, ja aamiaispöytäämme hyppäsi valtava hepokatti, joka pahaksi onneksi osasi myös lentää. Tänä viikonloppuna rantauduimme Pähkinäisten saareen, jossa asusti ihmisten ilmoilla viihtyvä peuralauma, kana tipuineen ja kuvassa näkyvä pallero. Ensinäkemältä luulin sitä leluksi, mutta kun lelu alkoi pomppia ja syödä ruohoa, oli pakko uskoa, että se oli oikea pupu.