Vuosi 2019 kului niin nopeasti, että minun on vaikea käsittää, että sitä edes oli. Aivoni luulevat koko ajan, että nyt on yhä vuosi 2018 ja sen jälkeen siirrytään suoraan vuoteen 2020. On kuitenkin ihan hyvä, että siinä välissä oli yksi vuosi. Kuten viime vuoden viimeisenä päivänä kirjoitin, vuosi 2018 oli minulle todella rankka vuosi. 2019 onkin mennyt siitä toipuessa ja uudenlaista elämää suunnitellessa.
2019 oli odotuksentäyteinen vuosi. Kevät oli todella jähmeää aikaa, jolloin kaikki tapahtui jotenkin hitaasti. Oikeastaan en edes muista koko keväästä mitään, sillä silloin ei tapahtunut mitään. Kirjoitin kandia ja aloitin joogan, siinä se. Odotin koko ajan jotain elämäämullistavaa muutosta ja turhauduin, kun sellaista ei tullutkaan. Nyt vuoden lopussa tajuan muutoksen kyllä tapahtuneen, mutta ei yhtäkkiä eikä jonkin ulkoisen syyn aikaansaamana, vaan pikkuhiljaa ja hitaasti minussa itsessäni.
Kesä alkoi ristiriitaisissa tunnelmissa, mutta onneksi elämä rauhoittui pian. Alkukesä oli itseasiassa ehkä tämän vuoden mukavinta aikaa. Tein pieniä retkiä, kuuntelin kesämusiikkia ja haaveilin siitä, mitä vielä kesän aikana tekisin. Valmistuin myös kandiksi, mutta se ei tuntunut miltään, sillä Suomessa kandiksi valmistumista ei juhlita mitenkään.
Työskentelin taas kesän siivoojana, mutta hain samalla työpaikkaa Helsingistä, sillä näin oman tulevaisuuteni sijoittuvan sinne. Kun loppukesästä alkoi käydä selväksi, että jäisin syksyksi Turkuun, oloni oli hieman tyhjä. Täyttääkseni sitä tyhjyyttä aloitin uuden harrastuksen, maastoratsastuksen islanninhevosilla. Sisältöä elämään toivat myös viestinnän opinnot avoimessa yliopistossa.
Syksy oli tämän vuoden rankinta aikaa. Tein toimittajan ja siivoojan hommia yhtäaikaa ja opiskelin samalla, joten vapaa-aikaa ei juuri ollut. Olin todella stressaantunut enkä pystynyt oikein keskittymään mihinkään kunnolla. Partio ja tanssi toivat vaihtelua arkeen, mutta välillä olin liian väsynyt osallistumaan niihinkään. Marraskuun lopussa lopetin siivoojan työt, mutta arki ei silti muuttunut helpommaksi. Opiskelumotivaationi oli kadoksissa ja kaamosmasennus vaivasi, enkä enää tiennyt, miksi tein niitä asioita mitä tein.
Ehdin jo pelätä, että vuosi 2020 alkaisi sumussa. Vietettyäni kaksi viikkoa Lapissa rentoutumassa elämä alkoi kuitenkin näyttää paremmalta. Mietin työasioita perusteellisesti ja tajusin tekeväni juuri nyt sellaisia töitä, joista oikeasti nautin. Elämääni on tullut uusia ystäviä ja harrastan sellaisia asioita, jotka saavat minut kukoistamaan. Vielä riittää tekemistä itsetunnon kanssa ja sosiaalisesti awkwardin introvertti-minän muuttamisessa sosiaalisesti lahjakkaaksi ihmiseksi. Minusta kuitenkin tuntuu, että olen matkalla parempaan tulevaisuuteen, vaikka se ei olekaan ihan sellainen, kuin vuoden alussa luulin. Ensi vuodesta saattaa tulla elämäni paras vuosi, enkä malta odottaa sitä!
