Eilisessä Turun Sanomien Extra-liitteessä (3.9.2016) oli artikkeli nörttiydestä. Luin sen mielenkiinnolla, tunnenhan itsekin olevani vannoutunut nörtti, vaikka kategorioimista vastustankin. Artikkeli sai minut kuitenkin miettimään, mikä oikeastaan tekee ihmisestä nörtin. Voinko olla nörtti, jos en pelaa virtuaalipelejä tai käy coneissa?
Olen ollut nörtti siitä saakka, kun 14-vuotiaana tutustuin Doctor Who -tv-sarjaan. Kyseinen sarja pelasti elämäni. Olin yläasteella masentunut eikä missään ollut mitään järkeä. Sitten eräänä päivänä kahjo mies sinisessä kopissa kuiskasi "run", ja huomasin matkustavani läpi ajan ja universumin. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Doctor Who johdatti minut pian Tumblriin, joka on ihanan hullu ja brittiläinen, sekä muiden fandomien pariin.
Silti joskus tuntuu, ettei minulla ole oikeutta kutsua itseäni nörtiksi. Olen sosiaalisesti lahjakas, rakastan tanssimista ja käytän mieluummin piilolinssejä kuin silmälaseja. En käy fanitapahtumissa enkä mielelläni tuhlaa rahaa kaikenmaailman fanikrääsään (enää). Ulkopuolelta minua ei ikinä uskoisi pahimman luokan nörtiksi. Mutta onko sillä väliä, jos itse sisimmässäni tunnen olevani kotonani nörttien keskellä?
Itseasiassa teen paljon nörttimäisiä asioita. Vietän öisin tunteja Tumblrissa ja katson Youtubesta fanien tekemiä videoita. Kirjoitan Supernatural-fanfictionia ja minulla on Spotifyssa Doctor Who -soittolista. Jään joskus perjantai-iltaisin kotiin katsomaan lempisarjojani, vaikka kaverit menisivät juhlimaan. Ja nyt, bloggaamisen myötä, olen saanut hieman sitä alkuperäistäkin nörttiyttä itseeni, kun olen koodannut sivujani (ihan itse!).
Ainoa kategoria, johon haluan itseni luokitella, on nörtti.
Olen ollut nörtti siitä saakka, kun 14-vuotiaana tutustuin Doctor Who -tv-sarjaan. Kyseinen sarja pelasti elämäni. Olin yläasteella masentunut eikä missään ollut mitään järkeä. Sitten eräänä päivänä kahjo mies sinisessä kopissa kuiskasi "run", ja huomasin matkustavani läpi ajan ja universumin. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Doctor Who johdatti minut pian Tumblriin, joka on ihanan hullu ja brittiläinen, sekä muiden fandomien pariin.
Itseasiassa teen paljon nörttimäisiä asioita. Vietän öisin tunteja Tumblrissa ja katson Youtubesta fanien tekemiä videoita. Kirjoitan Supernatural-fanfictionia ja minulla on Spotifyssa Doctor Who -soittolista. Jään joskus perjantai-iltaisin kotiin katsomaan lempisarjojani, vaikka kaverit menisivät juhlimaan. Ja nyt, bloggaamisen myötä, olen saanut hieman sitä alkuperäistäkin nörttiyttä itseeni, kun olen koodannut sivujani (ihan itse!).
Ainoa kategoria, johon haluan itseni luokitella, on nörtti.
Nörttiys herättää kyllä paljon mielipiteitä, enkä ymmärrä, miksi siitä on osittain tehty myös haukkumasana. Nörttiyttä on mielestäni monenlaista, ei vain silmälasipäistä matikkaneroutta. Sen sijaan, että väheksyy jonkun taitoa olla erityisen hyvä jossakin, pitäisi osata antaa sille arvoa. Ehkä nörttiys on enemmänkin nimenomaan lahjakkuutta paneutua johonkin tiettyyn tai tiettyihin juttuihin ja sitä kautta kehittyä siinä/niissä keskivertoa paremmaksi tai vähintään todella hyväksi. Ja ne, jotka eivät löydä itsestään sitä asiaan/asioihin paneutuvaa puolta, turhautuvat toisen yritteliäisyyteen ja yrittävät kääntää sen eräänlaisessa kateudessaan "nörttiä" vastaan. Kaikkien pitäisi saada olla ylpeitä siitä, mitä ovat ja vapaasti kategorisoida itsensä tai olla kategorisoimatta!
VastaaPoistaOlet ihan oikeassa! Nörttiys on nimenomaan sitä, että on innostunut jostain asiasta ja tietää siitä paljon. Ja jos se ei jonkun mielestä ole coolia, kyse on nimenomaan kateudesta. Ihmisiä pitäis rohkaista löytämään omat juttunsa missä voisivat olla hyviä, niin kenenkään ei tarvitsisi kadehtia toista.
PoistaHei ihana postaus! Ja jotenkin kuulostaa tutulta, sillä jos johonkin itseni luokittelen niin nörtiksi ;) Eikä mussakaan omasta mielestäni se nörttiys kamalan helposti ole nähtävissä!
VastaaPoistaKiitos! Nörtit rulettaa!
Poista