Olen aina inhonnut tätä laulua, koska se ei mielestäni pidä ollenkaan paikkaansa. Miten muka elämä pitäisi oivaltaa, jotta se tuntuisi ihanalta? Oma elämäni ei ainakaan muutu ihanammaksi, vaikka kuinka yrittäisin oivaltaa sen oikein. Nyt mieleni on kuitenkin muuttunut.
Aloitin kirjallisuustieteen opinnot Turun yliopistossa tänä syksynä, ja olen alusta asti tuntenut olevani oikeassa paikassa. Opiskelukaverit ovat ihania, opettajat persoonallisia (Veijo Hietala!) ja kurssien sisällöt mielenkiintoisia. Saan lukea klassikkoromaaneja, kirjoittaa luovia tekstejä ja analysoida Kafkan novelleja. Voi olla, että tämä on vain alkuinnostuksen luomaa huumaa, mutta minä todella nautin yliopisto-opiskelusta.
Yliopiston lisäksi vapaa-aikani täyttää järjestötoiminta ja tanssiminen. Kalenterini on pullollaan eri väreillä merkittyjä tapahtumia ja muistutuksia, välillä viikonloputkin ovat ihan täynnä tekemistä. Mietin usein maanantai-iltaisin, miten ehdin tehdä kaiken viikon aikana ilman, että pääni räjähtää. Jotenkin asiat kuitenkin aina sumpliintuvat ja pieniä hengähdystaukojakin jää. Ehdin jopa katsoa lempisarjojani ainakin kerran viikossa.
Miten voin tämän kaiken jälkeen allekirjoittaa postauksen otsikon? Helposti. Olen nimittäin vihdoin oivaltanut elämän oikein. Maanantai-iltana pyöräilin kotiin kymmentuntisen yliopistopäivän jälkeen ja hymyilin ääneen, sillä olin juuri saanut kotitehtävän kirjoittaa essee pahuudesta. Silloin ymmärsin, että juuri se on tärkeää. Että muistaa hymyillä kiireen keskelläkin.
Aloitin kirjallisuustieteen opinnot Turun yliopistossa tänä syksynä, ja olen alusta asti tuntenut olevani oikeassa paikassa. Opiskelukaverit ovat ihania, opettajat persoonallisia (Veijo Hietala!) ja kurssien sisällöt mielenkiintoisia. Saan lukea klassikkoromaaneja, kirjoittaa luovia tekstejä ja analysoida Kafkan novelleja. Voi olla, että tämä on vain alkuinnostuksen luomaa huumaa, mutta minä todella nautin yliopisto-opiskelusta.
Yliopiston lisäksi vapaa-aikani täyttää järjestötoiminta ja tanssiminen. Kalenterini on pullollaan eri väreillä merkittyjä tapahtumia ja muistutuksia, välillä viikonloputkin ovat ihan täynnä tekemistä. Mietin usein maanantai-iltaisin, miten ehdin tehdä kaiken viikon aikana ilman, että pääni räjähtää. Jotenkin asiat kuitenkin aina sumpliintuvat ja pieniä hengähdystaukojakin jää. Ehdin jopa katsoa lempisarjojani ainakin kerran viikossa.
Miten voin tämän kaiken jälkeen allekirjoittaa postauksen otsikon? Helposti. Olen nimittäin vihdoin oivaltanut elämän oikein. Maanantai-iltana pyöräilin kotiin kymmentuntisen yliopistopäivän jälkeen ja hymyilin ääneen, sillä olin juuri saanut kotitehtävän kirjoittaa essee pahuudesta. Silloin ymmärsin, että juuri se on tärkeää. Että muistaa hymyillä kiireen keskelläkin.
Aivan ihana postaus! Hyviä ajatuksia ja itsekin olet ihana! :3
VastaaPoistaÄä kiitos! :3
VastaaPoistaHymy valaisee tien.
VastaaPoistaVoin sanoa omasta kokemuksesta, että innostus opintoihin voi säilyä alkuhuuman jälkeenkin! :) Nyt kolmannen vuoden alussa olen oikeastaan vielä enemmän innoissani kaikista kursseista kuin mitä olin ekana vuonna, jos se on mahdollista! Kun koko ajan pääsee syvemmälle kaiken tiedon uumeniin, se nielee mukanaan, jos opiskelee itselleen oikeita juttuja. Kuulostaa siltä, että sä oot ainakin nyt menossa just oikeaan suuntaan :) Oli aivan ihanaa lukea sun viimeaikaisia fiiliksiä. Iloa opintoihin ja kaikkeen jatkossakin! :)
VastaaPoistaOi, ihana kuulla ettei tän innostuksen tarvitse loppua! Ja kiitos :)
Poista