Minulla oli eilen vapaapäivä ja olin suunnitellut meneväni taidemuseoon katselemaan Robert Doisneaun valokuvia. Ulkona oli kuitenkin niin kesäinen sää, ettei taidemuseo enää iltapäivällä houkuttanutkaan niin paljon. Pakkasin siis viltin ja evästä ja lähdin picnicille lähipuistoon.
Mukanani oli myös lukemista: Juhani Ahon Papin tytär, jonka päähenkilö on kaimani. Etsiessäni puistosta paikkaa, johon asettua, tunsin itseni kirjan Elliksi. Tämä nimittäin haluaa jatkuvasti päästä ylös, korkealle, mistä muut eivät häntä näe mutta hän näkee kaiken. Minulle ei ollut tärkeää niinkään paikan korkeus, mutta halusin johonkin rauhalliseen koloon, jonka ohi ei jatkuvasti ramppaisi ihmisiä. Lopulta päädyin eräälle kukkulalle puun alle, jossa papin tytärkin olisi varmasti viihtynyt.
Paikkaa etsiessäni ehdin ihastella ja kuvata luonnon kauneutta. Miten keskellä kaupunkia voikin olla näin kaunista!
Paikkaa etsiessäni ehdin ihastella ja kuvata luonnon kauneutta. Miten keskellä kaupunkia voikin olla näin kaunista!
Picnicillä eväät ovat totta kai tärkeässä osassa. Tein kotona valmiiksi superhyvää mansikka-vuohenjuusto-salaattia, johon sisältyi myös uusia perunoita ja kevätsipulia. Puun alla suloisen lämmön ja ötököiden ympäröimänä se maistui tosi makealle ja hyvälle! Sen maku oli kuin itse kesä. Jälkiruoaksi oli klassinen, mutta vähintään yhtä kesäinen herkku: marjoja ja kermavaahtoa.
Eilinen picnic oli kuin hengähdystauko kiireisestä arjesta. Se tuli tarpeeseen: minulla oli pitkästä aikaa oikea kesälomafiilis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti