Äidin vaatekaapilla

Äidin vaatekaappi on houkutteleva paikka, jossa olen teininä usein käynyt tutkimassa. Tarkoitan siis sitä vaatekaappia, jossa roikkuvia vaatteita ei kovin usein käytetä. Olen sovitellut vaatteita, yhdistänyt niitä oman kaappini sisältöön ja kokeillut täysin hullujakin asuyhdistelmiä. Joskus joku kokonaisuus on onnistunut näyttämään yllättävän hyvältäkin.

Housut ja villapaita ovat minun, tosin villapaitakin kuului ennen äidille.

Olen aina katsellut tätä vihreää takkia sillä silmällä. Se kuuluu jakkupukuun, jota äitini on käyttänyt koiranäyttelyissä joskus kauan sitten. Siitä todisteena takin kauluksessa on koiran muotoinen rintaneula. Takki sopii minulle todella hyvin, kuten kuvasta näkyy, mutta en haluaisi käyttää sitä koiranäyttelyssä, sillä en edes käy sellaisissa. Haluaisin pukea sen villapaidan päälle, kuten kuvassa, sumuisena syksyisenä aamuna ja juosta kahvikuppi kädessä bussiin. Kangas ei harmi vain kestäisi sen enempää sumua kuin kahviroiskeitakaan.

Hame ja paita ovat minun. Ennen kuin kysyt, hame on Puolasta.

Rakastan tätä jakkua. Se päällä minusta tuntuu, kuin olisin prinsessa. (Sellainen nkyaikainen prinsessa siis.) Siinä on tyylikäs univormumainen napitus ja sen kaulukset ja siniraidalliset hihansuut tekevät siitä merihenkisen. Olen lainannut tätä jakkua useasti, ja tulen lainaamaan tulevaisuudessakin. Se päällä tulee niin ryhdikäs ja asiallinen olo.

Otin tämän mekon mukaan tähän postaukseen siksi, että se näyttää (ja tuntuu) niin rennolta ja voisin käyttää sitäkin oikeasti. Se olisi sellainen boheemi taitelija-asu, jota käyttäisin laiskana sunnuntaipäivänä kesähuvilalla (jos minulla siis olisi sellainen). Kuljeskelisin puutarhassa paljain jaloin ja haaveilisin, ja sitten hyvä ystäväni tulisi kylään ja tarjoaisin hänelle kahvia ja raparperikakkua marjojen kera. Ah. Aion niin toteuttaa tämän sitten joskus.