Kirjat, joita rakastan

Olen ollut tällä viikolla hieman kiireinen, sillä humanistisen tiedekunnan johdantokurssi alkoi keskiviikkona ja sen lisäksi oli vielä Taiteiden Yö sekä muita illanviettoja. Juoksemisesta huolimatta olen onnellisempi kuin aikoihin. Olen löytänyt ryhmän kirjallisuushörhöjä, joilla on samanlainen intohimo kirjoihin kuin minulla ja joiden seurassa voin olla täysin oma itseni. Se tuntuu minun elämässäni niin uskomattomalta, etten enää koskaan aio valittaa olosuhteistani.

Sen kunniaksi paljastan, mitkä kirjat ovat jääneet sydämeeni.

Tämä kirja on omistamistani kirjoista ainoa, jonka voisin lukea vaikka kuinka monta kertaa uudestaan. Se ei ole elämäkerta, vaan päiväkirjamuotoon kirjoitettu historiallinen romaani. Sain sen 16-vuotiaana syntymäpäivälahjaksi toivottuani sitä. Romaanin päähenkilö kiehtoi minua ja halusin tietää hänestä lisää: aikaisemmin olin tiennyt vain tarinan lopun. Kirja koukutti minut heti ja luin sen tanssileirillä neljässä päivässä. Siitä asti olen tavallaan fanittanut Marie Antoinettea - Ranskan inhotuinta kuningatarta!

Jää - Ulla-Lena Lundberg

Tätä ei valitettavasti löydy kirjahyllystäni vielä, mutta onneksi mummini on aina valmis lainaamaan sitä. Jää on todella taitavasti rakennettu tarina. Lukija tutustutetaan Kökarin elämänmenoon ja sen ihmisiin pikkuhiljaa, ja juuri kun on ehtinyt tehdä olonsa kotoisaksi, tapahtuu odottamaton käänne. Henkilöhahmoista on myös tehty todella uskottavia ja persoonallisia. Rakastuin Petter Kummeliin heti kirjan alussa ja kun hänen kohtalonsa paljastui, koin oikeaa tuskaa. Tarina muuttui kuitenkin heti surullisemmaksi ja myös kauniimmaksi, kun tein hieman taustatutkimusta.

Tästä uutuuskirjasta olenkin kertonut täällä blogissa aikaisemminkin. Olen ehtinyt lukea siitä vasta 200 sivua, mutta sekin on ollut niin nautinnollista, etten haluaisi tarinan koskaan loppuvan. Vallankumouksen ajan Pariisi tuntuu samaan aikaan kodikkaalta ja käsittämättömältä. En ole lukiessani voinut välttyä vertaamasta tilannetta nykypäivään. Luxus on myös harvinaisen kansainvälinen romaani: unohdan lukiessani koko ajan, ettei tekstiä ole käännetty.

 Tiedän monien pitävän Kätilöä oksettavana, mutta väittäisin, että nämä henkilöt eivät ole lukeneet kirjaa. Elokuvaversio ei todellakaan tee oikeutta tälle romaanille. Kätilössä on jotain alkukantaisen kaunista ja voimakasta, joka pitää otteessaan, vaikka välillä haluaisi vain unohtaa koko kirjan. Kielenkäyttö on todella kekseliästä ja kuljettaa läpi romaanin huomaamatta. Silti huomaan välillä miettiväni, mikä minua oikein vaivaa, kun tykkään näin rivosta romaanista. Kätilö ei todellakaan ole lastenkirja. Ehkä se olen vain minä, mutta mielestäni tällaisia kirjoja tarvitaan enemmän.