maanantai 3. huhtikuuta 2017

Keväinen mustikkapassionrahka

Passionhedelmän nimi viittaa kärsimykseen, mutta minä en todellakaan kärsinyt tätä rahkaa syödessäni. Sitruunainen jogurttivaahto sulaa suuhun ja hedelmät antavat sille kirpakkaa lisämakua. Raikas rahka on täydellinen lusikoitava keväiselle brunssille.


Minulla oli tänään juuri sellainen brunssi. Nukuin pitkät ja rauhalliset yöunet, vapaa-yö kun oli, ja heräsin keskipäivän tienoilla. Päivän pakolliseen ohjelmaan kuului ainoastaan luento neljältä, joten minulla oli siihen asti aikaa viettää hidasta "aamua". Kokosin itselleni ihanan brunssilautasen, johon kuului rahkan lisäksi paahtoleipää mansikkahillolla, viinirypäleitä sekä itsetehtyä cappuccinoa, ja kaivauduin takaisin peiton alle. Ihanan maanantai-brunssin kruunasi kaikkien aikojen lempisarjani Doctor Who. Kun vielä aurinko pilkisti verhojen välistä ja kultasi huoneen, mietin, että tätä se onni on.


Mustikkapassionrahka kahdelle
  • 0.5 dl vispikermaa
  • 1 tl sokeria
  • 1 tl sitruunatahnaa (lemon curd)
  • 2 dl turkkilaista jogurttia
  • 2 passionhedelmää
  • (hieman jäisiä) mustikoita
Tee ensin jogurttivaahto. Vatkaa kermaa, kunnes se on löysän vaahtomaista. Lisää sokeri ja sitruunatahna ja jatka vatkaamista, kunnes vatkaamisesta syntyvät kuviot jäävät vaahdon pinnalle. Sekoita lusikalla joukkoon jogurtti.

Halkaise sitten passionhedelmät ja kaiverra sisukset tarjoiluastioiden pohjalle. Lusikoi päälle vaahtoa. Asettele lopuksi pinnalle mustikoita.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti