Elokuu on ollut niin kiireinen, etten ole ehtinyt paljon blogiin kirjoitella. Positiivista on, että kiire on johtunut hauskoista asioista. Tässä kuussa olen matkustellut, tanssinut, seikkaillut ja tutustunut uusiin ihmisiin enemmän kuin koko kesänä ja keväänä yhteensä. Viikonloput ovat olleet täynnä reissuja, viikolla on tanssien ja ihmisten tapaamisten välillä tehty töitä. Tuntuu, että tähän elokuuhun on mahtunut koko kesä.
Kerroin jo viime postauksessa siitä, kun purjehdin kuukauden vaihteessa Nauvon saaristossa yhdeksän hengen miehistössä. Kuukauteen mahtui myös toinen purjehdusreissu: purjehduskisa Helsingistä Tallinnaan. Viime vuoden kisa oli hyvin tapahtumarikas (voit lukea siitä tästä), mutta tänä vuonna tapahtuma oli rauhallisempi. Itse kisa ei mennyt yhtään sen paremmin kuin viime vuonnakaan, sillä tulimme perille kolmanneksi viimeisinä. Tallinnassa ei kuitenkaan tänä vuonna biletetty ihan niin railakkaasti, koska korona, ja menimme itseasiassa nukkumaan jo yhdeltätoista illalla. Matka Tallinnasta takaisin kotiin meni mukavasti myötätuulessa, ja se olikin mielestäni koko viikonlopun paras osa.
Tanssilavat avautuivat elokuun alussa monen kuukauden kiinniolon jälkeen. Tuntui kuin elämässä olisi alkanut uusi aika, kun pääsi pitkästä aikaa tanssimaan. Koska korona ei valitettavasti ole kadonnut minnekään, täytyi tansseissakin huolehtia tartuntavaaran minimoimisesta. Halusin pitää mukana omaa käsidesiä, jota voi lisätä jokaisen tanssin jälkeen. Ensimmäisissä tansseissa se oli helppoa, sillä vaatteissani oli taskut, mutta sen jälkeen minun piti keksiä muita keinoja käsidesin mukana kuljettamiseen. Ylläolevassa kuvassa näkyvä keino ei toiminut. Neljistä tansseista kolmessa oli kuitenkin niin vähän ihmisiä, että ehdin tanssien välissä hyvin käydä sivummalla lisäämässä käsidesiä. Saa nähdä, tuleeko syyskuussa tansseja ollenkaan. Toivoisin kaikesta huolimatta, että tulisi.
Kuun alussa teimme partion vaeltajaryhmän kanssa retken Kökariin. Viikonloppu oli aurinkoinen ja lämmin, ja Kökarin luonto oli parhaimmillaan. Kiersimme luontopolun, jonka varrella näkyi valtavia hämähäkkejä taitavasti kudottuine seitteineen. Vuokrasimme myös pyörät, joilla pääsimme tutustumaan saareen enemmänkin. Kävimme Kökarin kirkossa ja valokuvasimme lehmiä ja lampaita. Ainoa huono puoli viikonlopussa oli se, että matkaan meni molempiin suuntiin koko päivä. Reissu oli silti todella rento ja ihana, vaikka emme ehtineet olla saaressa kuin yhden kokonaisen päivän.
Toisenlainen partiotapahtuma oli viime sunnuntaina, kun VPK-talolla pidettiin partioparaatin paraatijuhla. Tänä keväänä ei ollut paraatia, joten juhlakin siirrettiin syksyyn. Sonnustauduin pitkästä aikaa partiopaitaan, josta puuttui paljon merkkejä, ja istuin taputtamassa ansiomerkinsaajille. VPK-talolle raahautumiseeni oli hyvä syy: minut oli kutsuttu sinne, sillä sain itsekin ansiomerkin. Merkin nimi on Pyhän Yrjön solki, ja se myönnetään ansiokkaasta vaeltajatoiminnasta. Vaikka pönöttäminen on mielestäni epämukavaa, oli tunnelma juhlassa hyvä ja sai taas kerran muistamaan, miksi olen partiolainen.
Elokuun viimeisenä viikonloppuna matkustin Hämeenlinnaan. Tällä kertaa luvassa ei kuitenkaan ollut ihan tavallinen Hämeenlinnareissu, sillä lauantaina hurautin junalla Riihimäelle, missä kaverini odottivat. Hörpimme hetken kahvia kaverin sukujuhlissa, minkä jälkeen menimme tanssimaan Riutanharjun lavalle. Sinnekään ei tullut kovin paljon väkeä, mutta pääsimme silti tanssimaan ja illasta tuli hauska. Yöksi ajoimme meille Hämeenlinnaan, mistä kaverit lähtivät sunnuntaina Riihimäen kautta takaisin Turkuun. Tänään minullakin koitti kotiinlähdön aika, mutta ennen sitä ehdin vielä käydä Hämeenlinnan lempikahvilassani Villa Marengissa. Siellä soi blues, ja minä tuijotin ikkunasta vesisadetta ja olin onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti