Reissukesäni vain jatkuu. Ehdin olla Turussa kaksi päivää Hämeenlinnasta tulon jälkeen, kun taas tuli lähtö, tällä kertaa Lappiin Saariselälle. Matkustimme pikkusiskon kanssa päiväjunalla Rovaniemelle, jossa äiti oli vastassa. Se oli aika pitkä päivä: heräsimme aamukuudelta, istuimme junassa yhteensä yhdeksän tuntia ja sen jälkeen vielä autossa kolme tuntia. Etelässä oli lähtiessämme hellettä, mutta Saariselällä vain kymmenen astetta. Kylmä ilma ja pitkät housut ja takki tuntuivat oudolta kuukauden lämmön jälkeen.
Lauantaina ei tehty oikein mitään, koska satoi vettä ja äidillä oli töitä koko päivän. Pääsimme kuitenkin muuttamaan etuajassa takaisin mökkiimme, joka oli ollut vuokralla muutaman päivän. Sunnuntaina oli aurinkoista ja lämmintä, joten kiipesimme Kiilopäälle ihailemaan maisemia. Nousu ei ollut kovin jyrkkä eikä matka pitkä, eikä kiipeämisessä kestänytkään kauaa. Moni muukin oli tullut Kiilopäälle kesäpäivää viettämään. Heillä oli mukana myös koiria, ja meilläkin oli Jalmari mukana.
Maanantaina kävimme Ivalossa kaupassa ja kirjastossa. Lainasimme leffoja, joita katsoimme viikolla yhdessä. Illalla tehtiin minun ja pikkusiskon nimipäivien kunniaksi kakku, joka oli todella helppo valmistaa. Siihen tuli kaksi mutakakkua päällekkäin ja niiden väliin ja päälle suklaakermaa, sekä koristeeksi marjoja. Söimme kakun leffaa katsoessamme.
Tiistaina ja keskiviikkona satoi rankasti, joten vietimme ne päivät sisällä. Minä sain tehtyä töitä hyvin, joten ihan hukkaan ne päivät eivät menneet. Torstaina menimme taas Ivaloon, sillä minulla oli siellä varattuna aika kampaajalle. Ylipitkät hiukset vaihtuivat kevyeen kesätukkaan. Ivalosta jatkoimme huskyfarmille, jossa pikkusiskon oli määrä aloittaa kesätyöt. Tilalla oli valtava määrä koiria, ja niiden lisäksi myös vuohia ja kissoja. Pikkusisko ei kuitenkaan aloittanut töitä vielä torstaina, vaan vasta maanantaina.
Perjantaina oli taas melkein kaunis ilma, joten lähdimme kymmenen kilometrin kävelylenkille. Kävimme Vahtamapää-tunturilla, jonne olimme viime kesänä vieneet mummin tuhkat. Retki oli mukava, eikä ainakaan minusta tuntunut kovin rankalta, kun ei ollut painavia rinkkoja selässä. Matkan varrella joimme vettä solisevasta purosta ja keräsimme kuusenkerkkiä, joista tehdään siirappia. Tunturia alastullessa jalat olivat jo aika väsyneet, ja meinasin koko ajan kompastua irtokiviin. Kotiin tullessa olikin mukava istua saunan lauteille ja nauttia löylyistä.
Heti Vahtamapään retken alussa, jo Iisakkipäälle kiivetessä, tuli vastaan poroja. Ne kipittivät laiskasti karkuun kun me lähestyimme, mutta eivät näyttäneet sen enempää pelkäävän ihmisiä tai edes Jalmaria. Jalmarikaan ei ollut kiinnostunut poroista, mutta sopuleita se metsästi. Sopulit olivat kuitenkin aika vikkeliä, eikä Jalmari saanut niitä kovin usein kiinni. Tunturissa oli paljon sopuleita, tai ainakin enemmän kuin minä olen ikinä nähnyt.
Poroja oli myös kylällä paljon. Oikeastaan niitä oli joka paikassa: talojen takapihoilla, kävelyteillä, autoteillä, lammen rannassa, moottorikelkkareitillä ja jopa kauppojen edessä. Meidänkin takapihalla kävi muutama poro, mutta en ehtinyt saada niistä kuvaa. Maanantaina kotiin lähtiessä bussin ikkunasta näkyi poroja, ja yhdessä kohtaa bussi hidasti, koska sen vieressä käveli poro. Sillä porolla ei ollut kiire minnekään, vaikka valtava bussi ajoi ihan sen kyljessä kiinni.
Paluumatkalla kulttuurishokki ei ollut yhtä suuri kuin menomatkalla, koska sekä Rovaniemellä, Tampereella, että Turussa satoi. Oli ihan kiva palata etelään kavereiden luokse, mutta täytyy myöntää, että pidän Lapin kesästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti