maanantai 8. heinäkuuta 2019

Erilainen Hangon regatta

Viimevuotisen Hangon regatan jälkeen odotin tätä kesää innolla. Muistissa välkkyivät kuvat aurinkoisesta Hangosta, merellä kisaavista veneistä ja täpötäydestä bilelaiturista. Halusin kokea sen kaiken uudestaan. Tänä vuonna matkassa oli kuitenkin mutkia. Huonon onnen ja viime hetken peruutusten vuoksi minulla ei ollut paikkaa yhdessäkään kisaveneessä. Kaiken lisäksi sääennuste näytti kylmää, sadetta ja kovaa tuulta viikonlopuksi.


Päätin kuitenkin lähteä Hankoon. Voisin tutustua kaupunkiin ja ottaa rennosti, eikä minun silti tarvitsisi jäädä paitsi iltahulinoista. Regattaan oli tulossa paljon tuttuja, joita voisin moikata kisojen jälkeen. Aloitin turistielämän heti perjantaina menemällä persoonalliseen kahvilaan nimeltä Alan's cafe, joka oli söpön kotikutoinen. Kahvilasta sai suodatinkahvia, teetä ja kaakaota, sekä itsetehtyjä leipomuksia, kuten marjapiirakkaa ja mokkapaloja, kaikki ilahduttavan edulliseen hintaan. Sisustus sopi vanhan talon henkeen ja miellytti myös minua: kaikki huoneet olivat nimittäin täynnä kirjoja.


Pääsin mukaan myös regattamenoon, kun vein tavarani veneeseen, josta minulle oli luvattu yöpaikka. Illasta tuli hauska, eikä vesisade haitannut tunnelmaa.


Lauantaina pääsin yllättäen purjehtimaan. Olin edellisiltana mennyt juttelemaan yhteen veneeseen, jossa oli tuttuja, ja sieltä oli luvattu minulle gastipaikka lauantain kisaan. Sää oli ennusteista huolimatta kaunis ja myötätuuleen purjehtiessa tuli jopa lämmin. Pysyimme kisassa muiden mukana ja kaikilla oli hyvä mieli.



Monen veneen miehistöllä oli tiimipukeutuminen, esimerkiksi samanlaiset paidat tai hatut. Jotkut olivat panostaneet tiimiasuihinsa enemmän: eräällä vanhan skotlantilaisen klaanin omistamalla veneellä näkyi kilttiin pukeutuneita miehiä ja jopa kokonaisia Skotlannin perinneasuja. Laiturissa kuultiin myös säkkipillin soittoa, mikä piristi kaiken jumputuksen seassa.


Sunnuntaiaamuna jatkoin turistielämää ja menin aamupalalle hotelli Villa Maijaan. Villa Maija on yksi Hangon vanhoista huviloista Appelgrenintiellä, ja siellä saa pistäytyä aamupalalla, vaikkei olisikaan hotellin asukas. Aamupala oli herkullinen ja täyttävä, eikä maksanut paljon.


Hangon regatta oli kiva kokemus tänäkin vuonna. Se jäi kuitenkin kauas viime vuoden regatasta. En tiedä kultaako aika muistot tai oliko minulla liikaa odotuksia, mutta minulla ei ollut yhtä hauskaa kuin viimeksi. En itsekään tiedä miksi. Ehkä syynä on se, että bileet olivat pliisummat ja laiturilla oli huomattavasti vähemmän juhlijoita kuin viime vuonna, mihin saattoi olla syynä huono sää. Sekin teki varmasti osansa, ettei minulla oikeastaan ollut omaa miehistöä, johon olisin voinut tuntea kuuluvani. Haluan silti muistaa Hangon lämmöllä ja aion palata regattaan vielä joskus.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti