perjantai 30. kesäkuuta 2017

Mansikka-raparperi-scrumble

Kesä on puolessa välissä ja mansikat ja raparperit parhaimmillaan. Kävin itsekin eilen pilkkomassa raparperia pakkaseen ja mietin, mitä hyvää siitä voisi tehdä. Mieleeni tuli eräs herkku, jonka ohjeenkin olen luultavasti joskus nähnyt jossain. En kuitenkaan jaksanut kaivaa ohjetta esille, sillä tämä jälkiruoka on helppoakin helpompi valmistaa, eikä vie kuin hetken.

 
Kyseessä on siis murupaistos, jossa raparperin kirpeys kohtaa mansikan makeuden sekä kauran pehmeyden. Se valmistetaan samalla tavoin kuin syksyinen omena-kaura-paistos.

Herkkuun tarvitset:
  • piirakkavuoka (30 cm), jos pienempi, puolita ohje
  • 0,5 litraa raparperia
  • 2 dl mansikoita (tai enemmän, jos haluat)
  • 100 g margariinia
  • 3 dl kaurahiutaleita
  • 1,5 dl sokeria
  • ripaus kardemummaa

Näin valmistat scrumblen:
  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  2. Laita sokeroidut raparperit vuokaan ja mansikat niiden päälle.
  3. Tee muruseos. Sulata margariini ja sekoita se kaurahiutaleiden, sokerin ja kardemumman kanssa muruksi.
  4. Levitä muruseos marjojen päälle.
  5. Paista n. 15 min tai kunnes muruseos on saanut väriä.
  6. Nauti kahvin ja jäätelön tai vaniljakastikkeen kera. (Myös jogurtti käy mainiosti!)

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti